Linnunmaidolla kasvaneet

0
Nuoret pulusisarukset sukivat toisiaan rautatieasemalla. Niiden höyhenten seasta sojottaa vielä kellertävää poikasuntuvaa.

Maija Karala

Miksei pulujen poikasia koskaan näy, kuulee toisinaan kysyttävän. Vastaus on, että näkyyhän niitä, jos osaa katsoa. Pulun poikaset voi tunnistaa hömelöstä käyttäytymisestä ja siistin harmaan höyhenpuvun seasta sojottavista keltaisen poikasuntuvan rippeistä.

Koko ei kuitenkaan auta pulunpoikien tunnistamisessa. Pulut pesivät suojaisissa paikoissa rakennusten koloissa, mistä nuoria poikasia nähdään harvoin. Kun poikaset – joita on tavallisesti kaksi – sitten lähtevät pesästä avaraan maailmaan, ne ovat neliviikkoisia ja vanhempiensa kokoisia.

Muiden kaupunkilintujen poikaset kärsivät usein huonolaatuisen ravinnon aiheuttamista kehityshäiriöistä. Pulunpoikasia kaupunkiruoka ei haittaa, sillä vanhempien ei tarvitse syöttää poikasille pelkästään löytämäänsä ruokaa. Ne tuottavat maitoa.

Linnunmaito eli kupumaito syntyy emolintujen kuvussa. Sekä emo että isä oksentavat koostumukseltaan raejuustoa muistuttavaa ”maitoa” poikasten nälkäisiin nokkiin. Kuten nisäkkäiden maidon, kupumaidonkin ravintosisältö on ihanteellinen poikasten kasvamiseen, eikä emojen pullan- ja leiväntäyteinen ruokavaliokaan sitä juuri huononna.

Pulut ruokkivat itse itsensä ja voivat munia ja kasvattaa poikasia ympäri vuoden. Eipä ihme, että ne ovat olleet entisaikoina tärkeä proteiininlähde. Nykyiset kesykyyhkyt ja pulut polveutuvat kalliokyyhkyistä, jotka kesytettiin Lähi-Idässä ainakin 5000, ehkä jopa 10 000 vuotta sitten.

Alun perin niiden tarkoitus tuskin oli kuljettaa kirjeitä, saati menestyä näyttelyissä, kuten nykyisten kyyhkyharrastajien kasvatit. Sen sijaan kivikauden ihmiset todennäköisesti houkuttelivat kyyhkyjä pesimään lintulakkoihinsa, jotta saattoivat kerätä poikasia patoihinsa joutumatta etsimään kotipihaa pidemmältä.

Lastensa tarjoaminen ihmisten ruoaksi ei varmasti ollut kyyhkysen mieleen. Ihmiset ovat kuitenkin tehneet siitä yhden maailman menestyneimmistä linnuista. Alun perin villi kalliokyyhky pesi lähinnä Pohjois-Afrikassa ja Aasian länsiosissa. Nyt pulunlapsia voi tavata melkein missä tahansa, missä on myös ihmisiä.

Nykyiset kesykyyhkyt ja pulut polveutuvat kalliokyyhkyistä.

Juttu löytyy myös 8.6.2017 julkaistusta lehdestä