Minulla ei ole ajokorttia. Tai nyt kyllä valehtelin. On minulla ajokortti. On vaan aina helpompi perustella ajamattomuuttaan sillä, ettei omista koko muoviläpyskää kuin myöntää, että ajoprosessi pelottaa kohtuuttomasti. Voin myös vakuuttaa, että ihmiskunta on paremmassa turvassa, jos minä tyydyn ohjailemaan autoa vain verbaalisesti apukuskin paikalta.
Väitän tietenkin sujuvasti olevani maailmanpelastustalkoissa käyttäessäni julkisia liikennevälineitä, vaikka tosiasiassa se johtuu juuri tästä hallitsemattomasta ajopelosta. Mutta pidetään tämä nyt vaan meidän välisenä. Hinkua, hinkua, kattokaas!
Sen verran olen kuitenkin linja-auton istuimia kuluttanut, että osaan jo aika hyvin kirjoittamattomat bussilla matkustamisen säännöt.
Tietynlainen protokolla alkaa jo asemalta. Kyytiä ei nimittäin sovi odottaa loogisesti auton laiturilla, vaan turvallisen välimatkan päässä sekä bussin lähtöpaikasta että kanssaihmisistä. Matkustajan tulee hengitellä mahdollisimman huomaamattomasti kaulukseensa, pitää katse tiukasti katukiveyksessä ja olla hiljaa. Samaan aikaan bussikuski voi pälyillä varikoltaan, noin viidentoista metrin päästä laiturista, koska ensimmäinen matkustaja tohtii nytkähtää liikkeelle.
Kun bussi lopulta saapuu laiturille, koko sadan metrin säteellä väijyneen porukan on hyvä ampaista herhiläisinä ovelle. Saa sitten hyvän ikkunapaikan, kun on sillä viisiin ajoissa.
Auton sisällä myöhästymisen pelko vähitellen helpottaa, tosin vielä pitää jännittää, pyrkiikö joku istumaan oikein liki. On yleisessä tiedossa, että vaikka tietty joukko ihmisiä on pari tuntia samassa suljetussa tilassa, se ei tarkoita tarvetta minkäänlaiselle kanssakäymiselle.
Mikäli auto ei ole aivan täynnä, matkustusrauhan voi taata näppärästi nostamalla matkatavarat viereiselle istuimelle. Myös nukkuvan ihmisen viereen asettuminen tuntuu hieman kiusalliselta, joten suositeltavaa on litistää otsa ikkunaan ja muurata silmät kiinni heti startissa, jottei tule eteen mitään epämiellyttäviä sosiaalisia tilanteita.
Joskus samaan linjuriin osuu henkilö, jolla on pakottava tarve ottaa kontaktia. Keskustelua voidaan yrittää nostattaa mitä kummallisimmista aiheista aina ompelukoneista istuinten plyysiverhoiluun, mutta tällaiseen häiritsevään keskustelukäyttäytymiseen ei tule lähteä mukaan. Keskittyminen kirjaan tai musiikkiin, tai edellämainittu nukkumiskikka yleensä karkottaa nämä ilottelijat.
Sitten on vielä ajattelupiste. Jos herkeämättä tuijottaa ikkunalasiin liimaantunutta linnunläjää, näyttää väistämättä viisaalta. Viisaita ei häiritä. Tekevät siinä kuitenkin parhaillaan jotain mullistavaa keksintöä.
Kun linja-auton ovet lopulta puuskahtavat matkan päättymisen merkiksi, voi taas hengittää vapautuneemmin. Olipa hyvä ja rentouttava reissu!
Päivi Sappinen
sisällöntuottaja