Valmet Automotive teki tällä viikolla historiaa ja siirtyi maanantaina kolmeen vuoroon ensimmäistä kertaa historiansa aikana. Ja mikä parasta yhtiön tähtäimessä on tänä vuonna uusi tuotantoennätys; se tulee olemaan myös historiaa. Edellinen tuotantoennätys on vuodelta 2015, jolloin tehtaalta valmistui yli 70 000 A-mersua.
Kevään ja alkukesän rekrytoinnit, sadat uudet työntekijät kertovat osaltaan myös, että tehtaan tilauskirja on tänä vuonna aivan toisilla lukemilla kuin se on ollut viime vuosina. Autotehtaan Mercedes-Benz -mallit, A-malli ja katumaasturi GLC myyvät maailmalla hyvin.
Kolmivuoro ja kesälomien jälkeen muutos kuuteen työpäivään viikossa kertovat, että myös uuden, tulevan Mercedes-Benzin mallin odotetaan löytävän hyvin ostajansa.
Autotehtaan ja Daimerin yhteistyö jatkuu tulevina vuosina, sillä tehdas saa valmistettavakseen A-sarjan korvaavan auton. Keväällä kerrottiin, että auto on seuraavan sukupolven kompaktiauto. Sopimuksesta on lisäksi kerrottu, että se on samansuuruinen ja -kestoinen kuin nykyiset sopimukset eli kolme vuotta ja noin 100 000 autoa. Tosin A-sarjan kohdalla nykyinen sopimus on jo lähes tuplaantunut, sillä alkuperäistä tuotantosopimusta jatkettiin A-sarjan hyvän menekin vuoksi.
Autotehtaalla työskenteli tammikuussa noin 1 900 henkilöä ja tällä hetkellä henkilökuntaa on jo noin 3 500. Edelleen autotehdas palkkaa uusia työntekijöitä niin tuotantoon kuin tehtaan sisäiseen logistiikkaan. Ja näissä henkilöstömäärissä vaihtuvuuden vuoksi tehtaalla tarvitaan jatkuvasti uusia tekijöitä. Valmet Automotive-konsernin palveluksessa on Euroopassa Suomessa, Saksassa, Puolassa ja Espanjassa kaikkiaan noin 5 000 henkilöä.
Se on myös historiaa.
Autotehtaan ja Daimerin yhteistyö jatkuu tulevina vuosina, sillä tehdas saa valmistettavakseen A-sarjan korvaavan auton.