Crusell-viikko nyt 36. kerran

0

Puolilta päivin nyt lauantaina Uudenkaupungin torilla käynnistää avauspuhallus tämän vuoden Crusell-viikon. Viikko järjestetään nyt jo 36. kerran. Tänä vuonna, Uudenkaupungin 400-vuotisjuhlavuonna teemana on ”Rakkaat Naapurit”. Teema tutkii ja juhlistaa Ruotsin ja Venäjän merkitystä Suomen musiikkielämän kehitykselle.

Satavuotias Suomi on myös omalta osaltaan, mm. festivaalin nimikkosäveltäjän Bernhard Henrik Crusellin kautta, ollut vaikuttamassa naapureidemme musiikkielämään monella tavalla. Crusell, joka sävelsi ja vaikutti pääasiassa Ruotsissa, oli mm. Tukholman Kuninkaallisen Musiikkiakatemian jäsen ja sai Ruotsin Akatemian suuren mitalin.

Tänä vuonna viikolla onnitellaan myös 400-vuotiasta Uuttakaupunkia mm. esittämällä Händelin Ilotulitusmusiikkia ulkoilmakonsertissa Vallinmäellä Suomen oboe- ja fagottiseuran voimin. Konserttiin on vapaa pääsy ja se on taatusti elämys ilotulituksineen.

Taiteellisena johtajana toimii nyt viimeistä vuottaan Sibelius-Akatemian puupuhallinmusiikin professori Harri Mäki. Ensi vuoden taiteellisesta johdosta vastaa klarinetisti Tuulia Ylönen. Jälleen kerran nyt viikon aikana taiteilijavieraat takaavat kuulijoilleen unohtumattomia elämyksiä ja kokemuksia.

Kansainvälinen huilukilpailu tuo Uuteenkaupunkiin maailman huilunsoiton kerman. Tiedossa on huikean korkeatasoinen kilpailu, joka on jo herättänyt suurta kansainvälistä kiinnostusta.

Viikkojen aikana vuosien varrella on sattunut ja tapahtunut myös paljon sellaista, jota ei oltu ennakkoon suunniteltu. Niistä voi käydä lukemassa viikon aikana netistä 400tarinaa.fi -osoitteesta.

Crusell-viikko on kuulunut vuosikymmeniä Uudenkaupungin kesään ja on ehdottomasti kaupunkimme kesän helmi. Luvassa on siis jälleen nautittava viikko.

Tänä vuonna, Uudenkaupungin 400-vuotisjuhlavuonna teemana on ”Rakkaat Naapurit”.