Oli ihan tavallinen arkipäivä. Suomeksi sanottuna siis halvatullinen hoppu koko ajan. Kiireisen työpäivän jälkeen ajoin kiireellä kotiin. Olin jotenkin taas onnistunut järjestämään aikatauluni niin, että minulla oli laskujeni mukaan tasan kymmenen minuuttia aikaa syödä, vaihtaa vaatteet ja lähteä taas uudestaan liikenteeseen. Nyt kohti pakollisia iltarientoja.
Aivan kuten muinakin päivinä, ajoin ruotsinlaivani, siis sen vanhan, punaisen Volvo kasipätkän, yläpihalle omalle paikalleen, tai ainakin aika lähelle. Koska olin taas heti kohta lähdössä ajoon, niin jätin avaimet virtalukkoon ja kiirehdin purkamaan tavaroita pois autosta.
Ensin hain ruotsinlaivan takaluukusta upouuden imurin. Tällä kertaa olin jopa sijoittanut imuriin vähän normaalia enemmän rahaa, koska kokemus oli osoittanut että koirataloudessa oli oikeasti hyvälle ja kestävälle imurille tarvetta. Nostin imurilaatikon kuistin portin eteen laatoituksella ja muistin, että auton takapenkillä oli vielä pari maitopurkkia.
Lähdin kävelemään kohti autoa ja kas kummaa, sekin lähestyi minua. Tajusin samalla hetkellä tehneeni kolme pahaa virhettä; en ollut laittanut vaihdetta päälle, en ollut vetänyt käsijarrua enkä ajanut autoa ihan pihan perälle asti, vaan jättänyt sen siihen pienen pieneen ylämäkeen. Ja sieltä se nyt sitten valui tai oikeastaan vyöryi kohti taloa. Koska tulevan katastrofin estäminen oli jo mahdotonta, ainoa järkevä vaihtoehto oli hypätä sivuun ja pistää silmät kiinni.
Seurasi kunnon rysähdys.
Onneksi meillä on ja on aina ollut koiria. Niiden takia terassissa on tukeva lautaportti ja portti pidetään aina suljettuna. Nyt portti esti ruotsinlaivan rantautumisen sen pidemmälle, seuraava pysäkki olisi nimittäin ollut talon ulkoseinä. Ja siihen kun olisi autovanhus rysähtänyt takaluukku pystyssä, niin todennäköisesti olisin saanut jaella tuhatlappusia autokorjaamolle ja rakennusmiehille.
Nyt rakennuksen kärsimät vahingot jäivät verraten vähäisiksi. Portista hajosi saranat ja kuistin katon yksi kannatinpylväs halkesi ja sen kiinnike betonilattiasta lohkesi irti.
Ruotsinlaivaan tuli vain yksi iso naarmu takapuskurin alle, ei mitään muuta. En muuten enää yhtään ihmettele miksi kyseistä menopeliä kutsutaan myös maailman nopeimmaksi traktoriksi.
Onnettomuus vaati kuitenkin uhrinsa. Se upouusi imuri löytyi Volvon alta niin sanotusti päreinä. Kodinkonekauppias julistikin minut seuraavana päivänä lempiasiakkaaksi, harva kuulema pystyy kierrättämään kodinkoneita yhtä nopeasti kuin minä.
Ja onneksi on kännykkäkamerat. Ilman kuvaa olisi ollut vakuutusyhtiössä aika vaikea uskottavasti selittää, miten tuliterä imuri jäi auton alle ja kuoli.
Maija Ala-Jääski
toimittaja