Keinonurmesta monitoimihalliin

0

Paikallisen futisseuramme, Uudenkaupungin Pallokerhon jäsenmäärä vuonna 2014 oli 177. Tänä vuonna lukema on peräti 374. Määrä on kaksinkertaistunut lyhyessä ajassa. Miten tämä on selitettävissä?

Valmentajat ovat samat kuin silloin, eikä muitakaan muutoksia seuran sisällä ole tullut. Maajoukkueen menestykselläkään ei tätä innostusta selitetä eli syitä pitää etsiä muualta.

Olin jälkikasvuni kanssa pelaamassa frisbeegolfia samaan aikaan kun UPK:n aktiivit pyörittelivät hartiapankilla raskaita mattorullia uimahallin vieressä muutama vuosi sitten. Ei siinä kyselty kellokortin perään. Futiksen olosuhteita haluttiin paremmaksi ja seuran puuhamiehet painoivat hommia saadakseen keinonurmen Uuteenkaupunkiin.

Ja kas, nyt muutama vuosi myöhemmin UPK:n juniorimäärät ovat loikanneet melkoisesti. Suosio on varmasti yllättänyt UPK:n seura-aktiivitkin.

Islannin upean futisnousun takana mainittiin olevan kaksi pääseikkaa. Kenttiä rakennettiin ympäri ämpäri joka puolelle ja valmentajien koulutukseen satsattiin oikein kunnolla. Olosuhteet haluttiin kondikseen ja pian geysirin reunoilta pojat nousivat kaatamaan Englannin viime kesän EM-kisoissa.

Keinonurmen vaikutusta jalkapallon suosioon ei täällä voi kiistää ja väkisinkin ajatus siirtyy toiseen olosuhdeseikkaan. Tai pikemminkin sen puutteeseen.

Ei voi olla miettimättä, millainen vaikutus sisäpelien suosioon olisi mahdollisella liikuntahallilla. Vaikka julkisuudessa liikuntahallin mahdollista rakentamista ei ole suuremmin puitu, tarve on ilmeinen. Juttelen lähes päivittäin talvisin junnuvalmentajien kanssa harjoituspaikoilla eri lajeissa ja kommentit ovat hyvin samansuuntaiset. Mennään näin, kun muuta vaihtoehtoa ei ole mutta parempaan päästäisiin varmasti paremmilla olosuhteilla.

Hallin rakentaminen on monen tekijän summa. Millainen? Miten? Mihin? Millä rahalla? Mielestäni tämä on siltikin ennen kaikkea arvokysymys. Mitenkään väheksymättä muita tärkeitä projekteja. Monitoimihallin rakennuttaminen on satsaus tulevaisuuteen. Se on suuren luokan osoitus siitä, että nuorten harrastaminen on tuiki tärkeää.

Merkitystä voi hakea laajemmassakin mittakaavassa. Pitkään nuorten liikunnan parissa työskennelleet ovat nähneet läheltä muutoksen, joka ei imartele. Eräs uusikaupunkilainen lääkäri kertoi olevansa äärimmäisen huolestunut nuorten fyysisestä kunnosta ja otaksui tulevaisuudessa laskun olevan yhteiskunnalle suurempi kuin osataan olettaa.

Pelikoneita vastaan on tehtävä vastaisku. On turha katsella ympärilleen, se on meidän jokaisen tehtävä tehdä töitä seuraavan sukupolven eteen. Kyllä, myös meikäläisen.

Juha Laine

urheiluaktivisti