Kesä. Loma. Sinne työlaukun pohjalle lentää muutama keskeneräinen työasia, menkööt kynätelinekin ja pari mappia. ”Hyvää lomaa!” Huutelen sitä joka suuntaan. Viaton Postin lähettikin saa osansa riemullisesta energialatauksesta ja hymiöstä kuittauslistassa. Täydet kantamukset auton viereen ja takaisin täyttä kiitoa hakemaan autonavaimet työpöydältä. Koko toivottelushow iloisen naurunremakan saattelemana uudestaan. Ai että!
Ei tässäkään niin mitään hauskaa olisi esim. lokakuun 9. päivä tai maaliskuun 24. Mutta loman aattona kaikki vaan naurattaa. Ikkunaan runsaasti paskonut lokkikin hymyilyttää hiukan. Kaasu pohjaan ja viimeinen vilkaisu taakse. Vasta syksyllä portista sisään. Ai että!
Ostan uimapatjan, kivan risukoristeen ulkohuussin seinään ja ristipistotyön. Kissa tuupataan kantolaatikkoon, auton peräkärryt täyteen ja mökille. U-käännös, koska yhdeltä puuttuvat kumisaappaat. Turha kierros, koska ne olivatkin mukana.
Ylen radiouutisissa puhutaan limuviinoista. Innostun jälleen kertomaan, että ennen muinoin limua sai vain pikkuruisissa lasipulloissa ja kerran viikossa. Ei limsaa kiskottu saavikaupalla milloin sattuu ilman, että oli janokaan. Ja siitä korkista sai helposti haavan. Takapenkin porukalla on kuulokkeet, ja kissa nukkuu. Ai että.
Metsäpolulla tulee heti vastaan iso ja pieni peura. Peura ei ole kovin viisas eläin. Kun me lähdemme kiljuen juoksemaan eteenpäin, ne juoksivat kauhuissaan suoraan kohti. Joku on postannut Kustavin Facebook-ryhmään kuvan pienestä bambista. Toivottavasti en heittänyt juuri sen äitiä saappaalla. Puhumme peuroista pitkään ja lassoamme samalla punkkeja pihdeillä irti sääristä ja käsivarsista. Luonto on jotenkin niin liki.
Sataa, ja se on armollista. Luen norjalaisen Luolamies-dekkarin, jonka jälkeen on pakko käydä tarkistamassa onko mökin kaivossa ruumiita. Ei näkynyt, mutta vettä on aika vähän. Antaa sataa vaan. Muistan ristipistotyön. Olin lomahuumassa valinnut jonkun värikkään kukka-asetelman. Viitisen minuuttia kädentaitoa ja kaikki langat ovat solmussa. Tungen sen laatikkoon, jossa on viime kesän hellepipon aihio. En muistanutkaan, että se jäi noin pahasti kesken. Ehkä ensi kesänä.
Kaikilla ei ole kesälomaa. Muistelen lomallani niitä kesiä, jolloin olin kesätoimittajana Uudenkaupungin Sanomissa. Ajelin valkoisella Talbotilla pitkin hiekkateitä ja kävin usein tapahtumissa, joissa tanhuttiin paljon ja ihmisillä oli hauskaa. Katselin, miten tärkeät ihmiset jonottivat päätoimittajan pakeille, perinteinen lankapuhelin pirisi joskus aika kiukkuisestikin ja Anne valmisti kuvia kiireesti filmirullista. Ehdin nähdä monta kesää toimituksessa. Mahtavaa aikaa ja terveisiä mm. Matti, Leena, Eija, Liisa, Raija, Ville, Alli, Merja ja Maija. Tunnen nenässäni huippuluokan paikallisen sanomalehden painomusteen ja kuulen korkokenkien kiireisen kopinan toimituksen lattialla. Ai että! Kesä.
Taina Pärkö-Luotonen