Lähiruoka on ruoantuotantoa ja -kulutusta, joka käyttää oman alueensa raaka-aineita ja tuotantoa. Se voi olla lihaa, maitotuotteita, viljatuotteita, hilloja tai muita maataloustuotteita. Paikallisia tuotteita ostamalla tuetaan myös oman seutukunnan elinvoimaisuutta. Eurot pyörivät omalla seudulla.
Myös maamme arvostaa lähiruokaa ja lähiruoka on yksi meidän ruokapolitiikan kärjistä. Maa- ja metsätalousministeriössä valmisteltu Lähiruokaohjelma hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä jo vuonna 2013. Lähiruokaohjelmassa lähiruualla tarkoitetaan erityisesti paikallisruokaa, joka edistää oman alueen paikallistaloutta, työllisyyttä ja ruokakulttuuria.
Maa- ja metsätalousministeriön Lähiruokaohjelmassa on parhaillaan meneillään syyskuussa päättyvä valokuvauskilpailu, jonka aiheena on lähiruoka, alueellinen ruokakulttuuri ja kaikki näihin liittyvät raaka-aineet, tuottajat, lähiruokayritykset, ammattikeittiöissä ja kodeissa tehtävä ruoka ja ennen kaikkea maku. Ministeriön järjestämä kilpailu on myös osoitus lähiruoan arvostuksesta.
Olemme Vakka-Suomessa siinä onnellisessa asemassa, että meillä on täällä runsaasti lähiruoan tuottajia ja taitajia. Tästä kannattaa pitää tiukasti kiinni.
Lähiruoka on ruoantuotantoa ja -kulutusta, joka käyttää oman alueensa raaka-aineita ja tuotantoa.