Kerrotaan, että eräs ministerimme joskus kauan, kauan sitten, apartheidin aikaan, vieraili Etelä-Afrikassa.
Isännät esittelivät paikkoja helikopterikyydillä. Kopteri lensi pitkin virtaa ja joella samaan suuntaan matkasi pikavene, joka veti vesihiihtäjää. Kun kopteri lensi lähemmäs, suomalainen erotti, että veneessä oli kaksi valkoista miestä, vesihiihtäjä oli musta. Suomalainen ilahtui suuresti ja totesi Suomessa rotuerottelusta esitetyt tiedot harhaanjohtaviksi: Todistaahan yhteinen vesihiihto tasa-arvoisista suhteista.
Tähän helikopterilentäjä navigaattorille: ”Eipä tämä kaveri paljon tiedä krokotiilin uistelusta.”
Suomessa käytävästä pakolaiskeskustelusta päätellen näyttää siltä, että tuo krokotiilinsyötti oli monen mielestä aivan oikealla paikallaan. Ja jos hän jotenkin onnistuisi pakenemaan, häntä nimiteltäisiin pelkuriksi ja elintasopakolaiseksi tai vaikka miksi.
Ensinnäkin: termi elintasopakolainen on harhaanjohtava. Pakolaisen ei tarvitse olla köyhä. Pakolainen voi olla ammattitaitoinen työntekijä, akateemisesti koulutettu, yrittäjäkin. Pakolainen voi tulla läheltä tai kaukaa. Hänen henkensä on vaarassa.
Toiseksi voidaan todeta, että ne, jotka vaahdoten vaativat, että Suomen on ensin hoidettava kuntoon omien kansalaisten kaikki asiat, ovat niitä, jotka itse eivät koskaan ole panneet tikkuakaan ristiin vähäosaisten hyväksi. He ovat kaikkia sosiaalimenoja ja palveluja vastaan.
Kolmanneksi on sellaisia, jotka vakavalla naamalla väittävät, että ”tiedetään”, että pakolaisten kulut valtiolle ovat noin 1,6 miljardia euroa. Siis 1 600 000 000 euroa. Mutta valtion tämän vuoden budjetissa summa on 136 409 000 euroa. Luku on kenen tahansa nähtävissä ja tarkistettavissa – mutta eihän näille tieto kelpaa.
Mitäpä tuumaat seuraavista lausahduksista?
– Miksette pysyneet kotiseudullanne ja taistelleet sen puolesta?
– Miksi tulette ja viette meiltä ruoan ja talot?
– Miksi tulitte tänne, senkin syöttiläät?”
Lauseet ovat Sampo Ahdon kirjasta ”Talvisodan henki”, nämä kommentit suomalainen kohdisti toisiin suomalaisiin, karjalaisiin, evakkoihin, pakolaisiin. Neljänneksi voidaan siis todeta, että nämä suomalaiset eivät sittenkään ole rasisteja: kanta on sama, oli tulija mitä rotua hyvänsä.
Mikään ei siis ole muuttunut. Talvisodan aikanakin oli auttaminen kaikkein vaikeinta niille, joiden oma asema oli turvatuin.
Raimo Korhonen