Valkoisten sivujen pelko

0

Valkoisten sivujen pelko on kammottava tauti. Se riivaa ja pilaa tautiin sairastuneen yöt; nimenomaan ja vain yöt. Se pakottaa sairastuneen lukemaan ja valvomaan yöllä tuntikausia. Potilas ei uskalla sulkea silmiään, sillä tauti piirtää sairastuneen aivoihin tarkan valokuvan tyhjistä, valkoisista kirjan sivuista, jotka valtaavat teoksen yön pimeinä tunteina. Ja aamulla, yön kuluessa tuo erinomainen kirja olisi muuttunut nidotuksi tyhjien sivujen pinoksi.

Onneksi viime vuosina olen sairastunut siihen erittäin harvoin. Nuorempana tauti pilasi niin monet yöuneni. Vuosien saatossa olen hiljalleen oppinut ennakoimaan ja tunnistamaan taudin ensioireet. Ikävuodet ovat tuoneet mukanaan enemmän tietoa ja taitoa välttää tartunta.

Taudin puhkeaminen vaatii ensiksi poikkeuksellisen hyvän ja paksun kirjan. Ja sehän ei ole mikään kovin erikoinen edellytys taudille. Maailma on täynnä kirjoja; hyviä, erinomaisia, okei-tyyppisiä, kehnoja, huonoja, hirveitä…

Onneksi tauti vaatii puhjetakseen vain erinomaisia kirjoja, siis sellaisia, jotka naulitsevat tuntikausiksi sohvan nurkkaan. Sellaisia, jotka eivät päästä otteestaan ja jotka roikkuvat kiinni tartunnan saaneessa koko illan, iltapalalla, hammaspesulla…

Tauti saa sairastuneen ottamaan sen erinomaisen kirjan mukaansa sänkyyn nukkumaan mennessä.

– Ihan vaan puoleksi tunniksi. Lueskelen nyt hetken aikaa tässä sängyssä ennen kuin rupean nukkumaan.”

– Hups, puoli tuntia hurahti, huomaa sairastunut, kun vilkaisee yöpöydällä olevaa herätyskelloa.

– Noo, kymmenen minuuttia vielä.

Ja niitä kymmenen minuuttisia, puolituntisia kertyy. Yö pimenee ja kello nakuttaa eteenpäin. Tunnit vähenevät ja aamunkoitto hiipii aina vain lähemmäksi.

Erinomainen kirja on siis paksu eli sivuja kirjassa on vähintään noin 700- 1 000. Joten jossakin kohtaa yön lyhyinä tunteina sairastunut havahtuu miettimään, ehtisikö hän lukea kirjan loppuun ennen kuin herätyskello soi. Hän yrittää arvioida, kuinka kauan aikaa kuluisi ennen kuin hän olisi lukenut kirjan loppuun.

Jos sairastunut onnistuu, huolimatta valkoisten sivujen uhasta, lopettamaan lukemisen ja laskemaan erinomaisen kirjan yöpöydälle, hän on selättänyt taudin. Tosin tässä vaiheessa tauti on jo todennäköisesti syönyt sairastuneen yöunista kahdesta neljään tuntia, mutta muutama tunti jää kuitenkin vielä sairastuneelle itselleen.

Nyt tiedän jo varoa ensioireita eli paksua, erinomaista kirjaa. En ota sitä makuuhuoneeseen illalla. Jätän sen olohuoneen pöydälle odottamaan seuraavaa aamua. Vakuutan itselleni, että varmasti kirjan sivut ovat täynnä kirjoitusta myös aamulla.

Eija Isotalo

toimittaja

Lue myös:  Muuttuvat perinteet