Vesillä ja vedessä turvallisesti

0

Juhannuksesta käynnistyi vilkkain veneily- ja kesälomakausi. Kesälomalaiset saapuvat kesämökeilleen ja veneilijät kiertelevät rannikolla sekä saaristossa.

Vaikka kesän säät eivät ole vielä olleet helteisiä ja meriveden lämpötila on täällä pysytellyt 14-15 asteisena, niin kesään kuuluu oleellisesti liikkuminen vedessä ja vesillä.

Vuosittain Suomessa hukkuu 150 – 200 henkilöä, joten uimataito on hyvä henkivakuutus. Tänäkin vuonna Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto kiertää Viisaasti Vesillä- kampanjallaan ympäri Suomea. Liitto pyrkii ehkäisemään hukkumiskuolemia tiedottamalla vesiturvallisuusasioista ja lisäämällä ihmisten tietoutta turvallisesta vesillä liikkumisesta. Yksi päätavoitteista on saavuttaa kulttuurillinen asennemuutos päihteiden käytöstä vesillä, sillä vesillä on viisainta kulkea aina päihteettömästi. Myöskään uiminen ja alkoholi eivät ole hyvä yhdistelmä.

Kahdeksan kymmenestä hukkuneesta olisi pelastunut, jos heillä olisi ollut päällään oikein puetut pelastusliivit ja tilanteen nähneet olisivat osanneet auttaa. Pelastusliivien käyttö aina vesillä liikuttaessa vähentäisi vesiliikenteessä tapahtuvia hukkumiskuolemia siis merkittävästi.

Veneilyssä tärkeitä turvallisuustekijöitä ovat veneilijän terve järki ja harkintakyky. Vaikka veneilyyn ei tarvita ajokorttia, veneily vaatii taitoja. Veneen päällikkö on vastuussa veneestä ja sen matkustajien turvallisuudesta. Trafin eli Liikenteen turvallisuusviraston nettisivuilta löytyy mm. vastuullisen kipparin muistilista.

Tänä vuoden ennakkotietojen mukaan huhtikuun loppuun mennessä Saaristomerellä on vesiliikenneonnettomuudessa menehtynyt kaksi henkilöä. Liikutaan siis vesillä ja vedessä turvallisesti.