Yli viisisataa vuotta sitten Kalannin pitäjässä oleskeli Pietari Henrikinpoika –niminen maalari. Hänen tehtävänään oli kuvittaa raamatunkertomuksia kalkkimaalein kirkon seinäpinnoille. Papin saarnatessa seurakuntalaisille osittain vieraalla latinan kielelläkin, saattoi rahvas kirkkotilan kuvia katselemalla oppia katolisen kirkon keskeisiä kertomuksia. Tuon ajan ihminen ei kuvia muualla nähnytkään. Voi vain kuvitella, miltä tuon matalassa ja pimeässä savupirtissä asuvan vakkasuomalaisen talonpojan mielessä liikkui hänen katsellessaan komean ja korkean kivikirkon seinämaalauksia. Aivan varmasti hän sai jonkinlaisen elämyksen noista kuvista.
Kuvien voima on ollut aina vahva. Taiteen tehtävä ja merkitys on eri aikoina ollut erilainen. Kirkollisen taiteen merkitys oli varmasti opettava ja ehkä pelottavakin. Toinen hyvä ja lähellä sijaitseva esimerkki vaikuttavasta kirkollisesta taiteesta löytyy Pyhämaasta. Tasan 350 vuotta sitten saksalaislähtöinen, Vaasassa asunut maalari Christian Wilbrandt signeerasi pari vuosikymmentä aikaisemmin valmistuneen puisen kirkon seinät ja katon peittävät maalaukset. Pyhämaan uhrikirkon maalaukset ovat Suomessa hyvin harvinaiset, sillä uskonpuhdistuksen myötä kirkkojen maalauksethan usein peitettiin, mutta Pyhämaahan maalattiin raamatunkertomuksia vielä 1660-luvulla. Jos ette ole näissä kirkoissa käyneet, niin suosittelen korjaamaan tämän asian jo tänä kesänä.
Taide sykähdyttää ja koskettaa nykyäänkin, ainakin minua. Sen tehtävä harvemmin enää on sama kuin keskiajalla, mutta vaikutukset voivat silti olla syviä. Välillä kuulee todettavan, ettei kannata käydä taidenäyttelyissä, kun ei siitä taiteesta mitään ymmärrä. Voin kertoa, etten minäkään ymmärrä, mutta pystyn silti nauttimaan siitä. Sillä ei taidetta tarvitse osata selittää tai edes ymmärtää nauttiakseen siitä. Hyvä taide laittaa mielen liikkeelle, tuottaa hyviä fiiliksiä ja pistää pohtimaan asioita. Parhaimmillaan se saa nauramaan tai nostaa ihon kananlihalle. Mikä sitten on sitä hyvää taidetta, sen jokainen kokee ja tulkitsee ihan itse. Siksi onkin tärkeää, että erilaista taidetta on ympärillämme ja saavutettavissa.
Uudessakaupungissa taidetta on ainakin tänä kesänä helposti saavutettavissa. Raija Nokkalan Taidetalo Pilvilinna tuskin jättää ketään kylmäksi. Rantakadulla ja Yliselläkadulla sijaitsevat taidegalleriat tarjoavat kesälläkin mielenkiintoista taidetta. Hieno taidenäyttely on myös entisessä Vason myllyrakennuksessa. Kirjastoissa ja kahviloissa on myös esillä erilaista taidetta. Ja kai olette bonganneet jo ne uroshaahkat siellä Kaupunginlahden pohjukassa? Taidetta nekin.
Vaikken itse olekaan koskaan tehnyt taidetta, olisi minun vaikea kuvitella voivani hyvin ilman taidetta. Taidenäyttelyissä käyminen on henkireikä arkeen. Toiset näyttelyt sykähdyttävät vähemmän ja toiset enemmän. Viimeinen todellisia vilunväristyksiä aiheuttanut näyttelykokemus Jacob Hashimoton näyttely Turun Wäinö Aaltosen museossa. Voisin yhtyä tuon näyttelyn valvojan kommenttiin: ”Eipä tarvita työterveyshuoltoa tämän näyttelyn aikana”.
Mari Jalava
museonjohtaja