Autoilija, älä hiplaa kännykkää liikenteessä

0

Koulujen syyslukukauden alkaminen vilkastuttaa liikennettä tällä viikolla. Uudessakaupungissa ekaluokkalaiset astuvat katukuvaan torstaina. Liikenneturva muistuttaa autilijoita koulujen alkamisesta Kun ajat, aja -kampanjalla.

Ajamisen aikana kädet on pidettävä ratissa, eikä kännykän näytöllä. Tämä pitäisi olla itsestään selvä asia, mutta valitettavasti moni autoilija kuvittelee voivansa viestitellä ja somettaa ajon aikana. Säännöt tiedetään, mutta jostain syystä ne silti unohdetaan. Liiketurvan äskettäin julkistaman kyselyn mukaan suomalaiset pitävät ajonaikaista kännykän käyttöä vakavana rikkomuksena.

Viestin kirjoittaminen tai lukeminen, sosiaalisen median vilkuilu tai yhteystiedon hakeminen puhelimesta vievät autoilijan katseen ja ajatukset ajamisesta ja liikenteestä. Seuraukset voivat olla kohtalokkaita, vaikka kysymys olisi muutamasta sekunnista.

Älypuhelimen hiplaaminen on suomalaisten mielestä hyväksyttävämpää liikennevaloissa kuin ajon aikana, vaikka sekin aiheuttaa vaaratilanteita. Hallituksen esitysluonnoksessa tieliikennelaiksi esitetään uutta tulkintaa, jonka mukaan älypuhelinta saisi jatkossa pitää kädessä juuri liikennevaloissa. Liikenneturvan mielestä esityksen toteutuminen heikentäisi etenkin kaupunkiliikenteen turvallisuutta.

Puhelimia ei välttämättä laskettaisi pois valojen vaihtuessa, vaan viestejä kirjoitettaisiin tai luettaisin loppuun auton jo liikkuessa.
Joka vuosi suojateillä sattuu juuri koulujen alkaessa onnettomuuksia. Jokainen autoilija voi miettiä, miltä tuntuisi aiheuttaa vakava loukkaantuminen tai jopa lähimmäisen kuolema oman varomattomuuden seurauksena.

Multitaskaaminen – monen asian hoitaminen samaan aikaan – voi olla trendikästä, mutta ei turvallista eikä tehokasta ainakaan liikenteessä.

Multitaskaaminen on vaarallista liikenteessä.