Tarjoilija virkasisarelleen: ”Kun aloittaa päivänsä hymyllä, niin sitten sekin homma on hoidettu”.
Näinhän tämä reipas Sipilän hallituksemme aloitti työnsä: kaikki järjestyy yhteiskuntasopimuksen myötä. Tuloksena piti olla 5% tuottavuusloikka ja kansantalouden piti kääntyä nousuun.
No, yhteiskuntasopimusta ei tullut ja talous junnasi paikallaan. Niinpä tietysti, kun elinkeinoelämä odotti tuota luvattua ilmaista rahaa. Vasta kun huomattiin, että pääministerin lupaamaa ilmaista rahaa ei tule, yrityksissä päätettiin että itse täytyy toimia – ja sitten alkoikin tapahtua.
Yhteiskuntasopimusta ei saatu aikaan, mutta jokin sopimus piti tehdä, tehtiin kilpailukykysopimus, jonka kauniina tavoitteena on parantaa suomalaisen työn ja yritysten kilpailukykyä.
Sopimuksessa on monia kohtia, mutta konkreettisin lienee, että julkisen sektorin lomarahat pienenevät 30 prosentilla vuosina 2017–2019. Tämä lieneekin sopimuksen tehokkain pykälä: lomarahoja leikattiin nyt kesällä, mutta vienti lähti nousuun jo viime vuoden puolella. Hallitus voi olla ylpeä tästä aikaansaannoksestaan.
Sopimuksen mukaan vuosittainen työaika pitenee kokoaikatyössä keskimäärin 24 tunnilla, mutta se toteutuu asteittain ja eri toimialoilla eri tavoin, vaikutukset tulevat esiin pitemmällä aikavälillä – lisää on siis vielä odotettavissa.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan kesäkuussa työttömiä oli 14 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 8,9 prosenttia, kun se edellisvuoden kesäkuussa oli 9,3 prosenttia. Työllisiä oli 15 000 enemmän kuin edellisvuoden kesäkuussa.
Vuoden 2016 toisella vuosineljänneksellä töitä tehtiin 1.053.800 tuntia kun vuoden 2017 vastaavana aikana tehtiin 1.017.700 tuntia eli 36.100 tuntia vähemmän. Töissä on enemmän porukkaa kuin aikaisemmin, mutta työtä tehdään vähemmän – ehkä tämä tosiaan kertoo tuottavuuden paranemisesta, ei kuitenkaan 5 prosentilla.
Raimo Korhonen