Päivähoidon paineet hellittivät ainakin toistaiseksi

0

Työpaikkojen määrän ja väkiluvun nopea kasvu ovat asettaneet haasteita Uudenkaupungin päivähoidolle. Vielä keväällä tilanne näytti huolestuttavalta, ja paikoista oli jopa pulaa. Nyt syksyn alkaessa päivähoitopaikkoja on jopa vapaana.

Tilanne helpottui, kun uusi yksityinen päiväkoti aloitti toimintansa kesällä. Vuoden kuluttua Merilinnuntiellä avautuu jälleen uusi yksityinen päiväkoti. Uudessakaupungissa otettiin tässä kuussa käyttöön varhaiskasvatuksen palveluseteli, joka antaa vanhemmille aikaisempaa enemmän vaihtoehtoja päiväkodin valintaan.

Kaupunki on selviytynyt toistaiseksi myös kasvavan vuorotyön aiheuttamista haasteista. Autotehtaalla työskentelevät vanhemmat tarvitsevat lapsilleen ympärivuorokautista hoitoa. Tällä hetkellä vuorohoidon piirissä on sata lasta, mutta määrät kasvavat tulevaisuudessa varmasti. Myllymäen päiväkoti on keskittynyt nyt kokonaan vuorohoitoon.

Perhepäivähoitajien määrä on Uudessakaupungissa lähes romahtanut. Perhepäivähoitajia on tällä hetkellä vain 25, ja muutama vuosi sitten heitä oli yli sata. Kotona annettavalle hoidolle olisi kyllä kysyntää, mutta vaikeutena on hoitajien rekrytoiminen. Varhaiskasvatuksen johtaja Kirsi Häkkinen kertoi lauantaina Uudenkaupungin Sanomissa, että syykin on selvillä: kotona työskenteleminen ei houkuttele.

Koti tai kodinomainen ympäristö sopii varmasti osalle lapsista ja perheistä, joten perhepäivähoidon säilyminen osana päivähoitoa olisi tärkeää. Paitsi hoitajan kodissa sitä voidaan antaa myös lapsen kodissa tai kodinomaisessa paikassa. Kun Uusikaupunki tekee tulevia palvelustrategioitaan ja kartoittaa päiväkotien tilatarpeita, kannattaa selvittää, löytyykö kaupungista perhepäivähoitokodiksi soveltuvia tiloja.

Kotona annettavalle hoidolle olisi kyllä kysyntää, mutta vaikeutena on hoitajien rekrytoiminen.