
Maija Karala
Kesää on vielä jäljellä, mutta luonto valmistautuu kovalla tohinalla syksyn tuloon. Lintumaailmassa useimmat poikaset on jo kasvatettu lentokykyisiksi. Mattimyöhäiset vielä kiireesti syöttävät omiaan. Syysmuutto on jo vauhdissa, kertoo Birdlifen lintutiedote.
Eri puolilla Suomea voi nyt nähdä suuria muuttoparvia. Tuhansia kottaraisia, satoja käpylintuja, taivaan täydeltä hanhia. Lietteet, kosteikot ja sateiden vuoksi tulvivat pellot kuhisevat kahlaajia ja sorsia.
Monet linnut muuttavat perheryhminä ja ensikertalaiset, tämän vuoden poikaset, oppivat samalla reitin. Esimerkiksi hanhilla, kurjilla ja joutsenilla muuttomatkaa ei ole koodattu geeneihin. Se opetetaan sukupolvelta toiselle, eli on oikeastaan osa lintujen kulttuuria.
Sen sijaan monilla pikkulinnuilla ainakin muuton tärkeimmät yksityiskohdat, kuten lähtöaika ja suunta, ovat geeneihin kirjoitettuna. Kun päivät lyhenevät, linnut käyvät levottomiksi. Tutkijoiden planetaarioissa pitämät linnut alkavat pyrkiä etelää kohti auringon, tähtien ja Maan magneettikentän opastamina, vaikka eivät olisi koskaan kokeneet muuttomatkaa.
Perinnöllisen tiedon turvin esimerkiksi pikkulepinkäiset voivat jättää poikasensa oman onnensa nojaan heti ensimmäisenä syksynään. Puutarhoissa ja peltojen reunoilla elo-syyskuussa viihtyvät koukkunokkaiset lepinkäiset ovat tämän vuoden poikasia, joiden vanhemmat ovat jo matkalla trooppiseen Afrikkaan.
Yleisen levottomuuden myötä kokoontuviin muuttoparviin eksyy myös monenlaisia harvinaisuuksia. Lintubongareilla on meneillään kiireinen vuodenaika, kun kaikki hienot lintuhavainnot pitäisi päästä näkemään omin silmin.
Viime viikkoina rannikkoseuduilla on nähty esimerkiksi puhtaanvalkoisia jalohaikaroita sekä mustapyrstökuireja, joita Suomessa pesii alle sata paria, melkein kaikki Liminganlahdella. Heinäkuun lopulla Turussa lenteli arokotka. Arokotka on Suomessa suurharvinaisuus, joka pesii Romaniasta itään Mongoliaan saakka ulottuvalla alueella.
Arkiharrastajalle uusia ja kiehtovia tuttavuuksia voivat olla myös Lapin linnut, joita nyt nähdään muuttopuuhissa etelässä saakka.
Kannattaa pitää silmät auki vaikkapa sinirintojen, suokukkojen vesipääskyjen ja kapustarintojen varalta.
Kun päivät lyhenevät, linnut käyvät levottomiksi.