Autoteollisuudella sähköinen tulevaisuus

0

Autoilun tulevaisuus on sähkö- ja hybridi –ajoneuvoissa. Valmet Automotiven autotehtaalla tämä on tiedostettu jo kauan, ja siellä on tehty töitä sähköautojen suunnittelun parissa. Uusin aluevalloitus on akkujen valmistaminen.

Liiketoiminnan laajentaminen ja akkutehtaan rakentaminen ovat järkeviä investointeja tulevaisuuteen. Mercedes-Benzin A-sarjan ja GLC-katumaasturin tuotanto tuovat töitä vuosiksi eteenpäin, mutta autojenvalmistaja on ottanut opiksi menneistä. Uudessakaupungissa on konkreettisesti koettu, että tulevaisuutta ei kannata suunnitella yhden kortin varaan.

Sähköautojen kysyntä kasvaa lähivuosina, kun isot kaupungit haluavat vähentää liikenteen hiilidioksipäästöjä. Myös Suomessa hallituksen tavoitteena on, että Suomen teillä liikkuu 250 000 sähköautoa vuonna 2030. Tavoite on osa hallituksen energia- ja ilmastostrategiaa. Ranska ja Britannia aikovat kieltää polttomoottorilla toimivien autojen myynnin vuoteen 2040 mennessä.

Autotehtaan sopimuskumppani Daimler on ilmoittanut panostavansa lähivuosina merkittävästi hybridi- ja sähköautoihin. Mercedes-Benzin toimitusjohtaja Dieter Zetsche kertoi syyskuun alussa, että vuoteen 2022 mennessä koko Mercedes-Benzin tuotevalikoima on olemassa sähköversioina.

Sähköautoihin liittyvää kilpailukykyään Valmet Automotive vahvisti, kun kiinalainen akkuvalmistaja CATL liittyi talvella Valmet Automotiven kolmanneksi omistajaksi sijoitusyhtiö Pontosin ja Valtion Teollisuussijoituksen rinnalle. Talvella yhtiö osti Saksassa toimivan insinööritoimisto Semconin suunnittelupalvelut. Kaupan jälkeen Valmet Automotivella on lähes tuhat suunnittelijaa Suomessa ja Saksassa.

Uudenkaupungin autotehtaalla on vuosien saatossa valmistettu erilaisia sähköautoja ja -kulkuneuvoja, ja nytkin GLC-katumaasturista tehdään hybridiversiota. On vain ajan kysymys, milloin Fisker Karma, Think City ja golfauto Garia saavat seuraajia uusista, Uudessakaupungissa valmistetuista sähköautoista.

Autotehtaan sopimuskumppani Daimler on ilmoittanut panostavansa lähivuosina hybridi- ja sähköautoihin.