”Olipa kerran” oli ensimmäisen lehtijuttuni otsikko lokakuussa 1967 ollessani Uudenkaupungin Sanomissa toimitusharjoittelijana. Sen aiheena oli televisiolle tehtävä ohjelmasta, joka kertoi Myllymäen tuulimyllyistä. Ohjaajana oli Mirja Karisto.
Joulukuussa Suomen 50-vuotisjuhlan aikaan sain kertoa Lokalahden itsenäisyyspäivän paneelikeskustelusta. Mieleeni jäi nuori lukiolainen Ilkka Kanerva. Sittemmin tämä mies pääsi eduskuntaan, jossa on ollut peräti 42 vuotta. Urheilumies on tehnyt tässä lajissa SE:n, toiminut ministerinä ja monessa muussa roolissa.
Loppukesällä 1968 pamahti uutispommi: Uuteenkaupunkiin tulee autotehdas. Tieto pani vauhtia paikallislehdenkin toimitukseen. Osakseni tuli tehdä vielä illalla katugallup. Päätoimittaja Matti A. Pohjola oli kesälomalla. Hän oli varmuuden vuoksi kirjoittanut kaksi pääkirjoitusta, joista sitten otettiin se, jossa oli myönteinen uutinen.
Ensimmäinen uusikaupunkilainen henkilöauto valmistui 1969. Kohta on autoja tehty viisi vuosikymmentä. Juuri nyt autotehdas elää nousukautta ja on saanut koko maakunnan vauhtiin.
Sanomalehden teko on kokenut suuria mullistuksia puolessa vuosisadassa. Ala on teknistynyt ja digitalisoitunut. Vielä 1960-luvulla toimittaja teki kynällä muistiinpanot lehtiöönsä, kirjoitti sitten toimituksessa jutun kirjoituskoneella ja latomossa konelatoja latoi tekstin. Taittaja asetti ladelmat toivottuun järjestykseen.
Korjausluku oli tärkeää. Toimittaja joutui oikolukemaan vedokset. Vieläkin silmäni osuvat herkästi painovirheisiin, joita näyttää olevan usein kirjoissakin. Syynä on osin kustantamojen kiireinen aikataulu.
Kerran latomon pojat päättivät testata minua. He kokeilivat, huomaanko virheen lauseessa ”mies ajoi juopuneella autolla”. Äkkäsin, että pitäisi olla juopuneena. Vaadin, ettei moista saa jatkossa tehdä.
Entäs sitten lehtikuvat? Toimittaja otti kuvat ja kun filmirulla oli täysi, se vietiin kehitettäväksi Varjukselle. Myöhemmin toimittaja kävi kuvaamossa valitsemassa sopivat otokset ja kuvat tuotiin tai haettiin. Sitten toimittaja teki kuvasta laatan.
Myöhemmin olin Länsi-Suomen aluetoimittajana. ”Lääniini” kuului Laitilan lisäksi Kalanti ja Pyhäranta. Kunnallispolitiikka ja päättäjät tulivat tutuiksi. Lehti piti tärkeänä, että tein vielä valtuustopakinan. Siinä olikin joskus tiukkaa, mutta hyvin harvoin tuli haukkuja.
Toimittajan työ on paljon muuttunut, mutta hyvä äidinkieli, yleissivistys, uteliaisuus ja ihmisten kanssa toimeen tuleminen ovat muuttumattomia avuja. Journalisteilla on omat säännöt, joissa totuus ja puolueettomuus ovat etusijalla. Päätoimittaja Pohjola antoi evääksi: ole rohkea ja heikomman puolella.
Törmäsin äskettäin keskiajalla eläneen munkin lauseeseen ”kirjoittajalle annettakoon kynästään taivasten valtakunta”. Taisi tarkoittaa kirjan kopioimista, mutta sopinee myös toimittajiin.
Pirkko Perävainio
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja