Viime viikkojen kuuma puheenaihe on ollut Suomen islamisaatio, jonka perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari valjasti käyttöönsä pari viikkoa sitten.
Rasismikorttiahan heilutellaan, mutta se on menettänyt painoarvonsa kauan sitten tiettyjen väestönosien keskuudessa. Media on ryhtynyt itsesensuuriin leimautumisen pelossa. Maan johtavat tiedotusvälineet tyytyvät lakonisesti toteamaan, että Huhtasaaren agenda vetoaa ihmisiin. Hän tulee olemaan vaalien yllättäjä.
On outoa, ettei valtamedia ole halukas tarkastamaan näiden korkealentoisten väitteiden todenperäisyyttä.
Käsittämätöntä on myös se, ettei suomalaisesta yliopistosta maisterinpaperit pokannut, tasavallan korkeimpaan virkaan hakeva Huhtasaari näytä kykenevän kriittiseen ajatteluun. Siihen itse islamisaatioon, josta Huhtasaari niin kovin pauhaa. Käsite on otettu uusiokäyttöön 2010-luvulla Euroopan kansallismielisten islaminvastaisten liikkeiden toimesta.
Erilaiset yhtälöt muka todistavat, että maanosasta olisi tulossa lähivuosikymmeninä muslimienemmistöinen. Samaa ajaa takaa Huhtasaari. Väite perustuu muutamalle olettamalle. Esimerkiksi sille, etteivät islaminuskoiset pysty integroitumaan tai sulautumaan länsimaiseen yhteiskuntaan.
Eipä taida Huhtasaari tietää, että noin tuhannen islaminuskoisen tataarin joukkio on elellyt Suomessa jo pian sata vuotta, sopusoinnussa paikallisten kanssa.
Ja vaikka unohtaisimme sen, että maallistuminen on trendi myös muslimien keskuudessa, ja että turvapaikanhakijatkin ovat taustoiltaan varsin heterogeenistä sakkia, tilastotkaan eivät tue väitteitä.
On totta, että populaation pysyminen entisellään edellyttää, että yhtä naista kohden tulee syntyä keskimäärin 2,1 lasta. Suomessa syntyvyys on reilusti alle tuon luvun, kun taas esimerkiksi Somaliassa syntyvyys on yli 6.
Huhtasaaren logiikan mukaan tosin Eurooppaan saapuneet muslimit jatkaisivat sikiämistään siten, että ajan myötä enemmistön muodostavat islaminuskoiset. Onkin hyvin houkuttelevaa tehdä tästä johtopäätös, että islaminuskoisten määrä tulisi tulevaisuudessa ylittämään kristittyjen määrän Euroopassa.
Laskukaavalla kuitenkin väheksytään nykytieteen tutkimustuloksia, jotka osoittavat, että maahanmuuttajien syntyvyys lähenee ajan myötä uuden kotimaan syntyvyyttä.
Syntyvyys ei näytä olevan millään tavalla kytkeytyneenä kulttuuriin, vaan ennemminkin elin- ja koulutustasoon, kuten Euroopan syntyvyystilastot viimeisen parinsadan vuoden ajalta osoittavat.
Nämä faktat ovat tarkastettavissa vaikkapa oppaasta nimeltään Suomen väestö. Jos paikallisesta kirjastosta ovat niteet päässeet loppumaan, ei noin kolmenkympin hintakaan päätä huimaa.
Samaisesta kirjasesta voi todeta tosiasiaksi muun muassa sen, että suurimmat ulkomaalaisryhmämme eivät suinkaan ole sen kauempaa rajojemme takaa kuin Virosta ja Venäjältä.
Riku Rantanen
kirjoittaja opiskelee valtiotieteitä