Poliisi pysäytti tiistaina Lokalahdentiellä henkilöauton, jonka kuljettajana oli paikkakuntalainen vuonna -82 syntynyt mies. Hänellä oli kyydissä yksi matkustaja.
Mies puhalsi 0.0 promillea kello 15.55 aikaan, mutta kertoi käyttäneensä amfetamiinia. Lisäksi autosta löytyi kynäpistooli.
Poliisi epäilee miestä rattijuopumuksesta, huumausaineen käytörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta ilman vaadittavaa ajo-oikeutta ja ampuma-aserikoksesta.
Kyseessä oli poliisin mukaan miehen 11. ajo-oikeudetta ajaminen vuoden sisään. Myös kyydissä ollutta raisiolaista vuonna -79 syntynytttä miestä poliisi epäilee ampuma-aserikoksesta.
Samana päivänä kello 16.43 poliisi pysäytti uudelleen saman auton Vakka-Suomenkadulla. Auton kuljettajana oli aikaisemmin matkustajana ollut raisiolainen vuonna -79 syntynyt mies.
Mies kertoi käyttäneensä aikaisemmin amfetamiinia, mutta ei suostunut huumausaineen pikatestiin. Mies vietiin verikokeeseen Uudenkaupungin sairaalaan.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta ilman vaadittavaa ajo-oikeutta.