Kotiseutu. Lämmin, läheinen ja turvallinen sana tuo useimmille mieleen lapsuuden, juuret ja elinpiirin. Sana voi merkitä myös paljon muuta: irrallisuuden tunnetta, menettämisen pelkoa ja kaipuuta.
Suomessa on muutettu työn perässä maalta kaupunkiin, ja karattu rauhallisen elämän perässä kaupungista maalle. On lähdetty sotaan pakoon Karjalasta, ja vastaanotettu pakolaisia maailman kriisialueilta.
Kotiseutu on tunnepitoinen ja henkilökohtainen asia. Vaikka olisi asunut samassa kylässä, kaupunginosassa tai kunnassa, muistot ja mielikuvat poikkeavat toisistaan.
Sosiaalisen median kuvapalvelu Instagramista löytyy hastagilla kotiseutu yli 5000 valokuvaa. Niissä näkyy suomalaisia maisemia, ihmisiä, kyläteitä, luontoa, kaupunkinäkymiä.
Kotiseutu ei ole käsitteenä hävinnyt, vaikka elämme globaalissa maailmassa. Toiselle se merkitsee kotitaloa, toiselle kylää, jollekin se on taas jokin tietty maisema tai jopa mielentila. Paikallisuuden arvostus näkyy muun muassa lähiruoan suosion kasvuna ja kaipuuna yhteisöllisyyteen.
Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän omat juuret alkavat kiinnostaa. Tänään Uudessakaupungissa viettää 60-vuotisjuhliaan Kaupunkim poja -niminen yhdistys, joka on koko olemassaolonsa ajan vaalinut uusikaupunkilaista identiteettiä ja kotiseutuhenkeä.
Yhdistyksen kantaviin voimiin kuuluva Jean Suominen kokee huolta siitä, miten kaupungin ja kaupunkilaisten muistot saadaan jatkossakin säilymään jälkipolville. Koko ajan syntyy uusia muistoja ja tarinoita. Toisin kuin 60 vuotta sitten niitä kirjoitetaan ja kuvataan nyt sosiaaliseen mediaan.
Digiaikana valokuvia otetaan enemmän kuin koskaan ihmiskunnan historiassa, mutta säilyvätkö ne jälkipolville?
Kotiseutuneuvos muistuttaa päättäjiä, että menestyvä kaupunki vaalii myös muistojaan. Kaupungin maisemaan keskeisesti 1930-luvulta asti kuulunut Myllymäen puisto ansaitsee tulla säilytetyksi jälkipolville (US 23.9.).
Suomi juhlii tänä vuonna 100-vuotista itsenäisyyttään, mutta suomen kieli ei ole kovin muodikasta. Englanti jyrää: Sitä käytetään pääkaupunkiseudulla useimmissa ravintoloissa, sosiaalisessa mediassa ja monilla työpaikoillakin.
Helsingin uuden pormestarin Jan Vapaavuoren mielestä kansainvälisyys tarkoittaa pääkaupungissa sitä, että suomen kieltä puhutaan harvemmin kaupungin kaduilla ja kuppiloissa. Erityisen mielellään hän kuulisi kaupungilla englantia. Se olisi hänen mielestään merkki siitä, että Helsinki houkuttelee kansainvälistä yritystoimintaa ja kansainvälistä osaamista. (Helsingin Sanomat 8.6.)
Maahanmuuttajia tarvitaan myös Uudessakaupungissa, ja vieraiden kielien opiskeluun kannattaa investoida koulutuksessa. Kotiseutu ja kansainvälisyys eivät kuitenkaan sulje toisiaan pois. Kauan eläköön uurenkaupunkin kiäl ja stadin slangi.
Eija Eskola-Buri
päätoimittaja