Laitilan ja Uudenkaupungin välisen kantatie 43:n liikennemäärä on kasvanut reippaasti viime kuukausien aikana. Tiellä riittää vilskettä nykyään lähes jokaiseen vuorokauden aikaan, mutta erityisesti silloin, kun autotehtaan vuorot ovat vaihtuneet.
Ikävä fakta on, että Suomen suurimpaan teolliseen tuotantolaitokseen, Valmet Automotiven autotehtaalle, johtava tie on tällä hetkellä liikenneturvallisesti vaarallinen paikka. Tie sai uuden päällysteen pari vuotta sitten, mutta kunnostustöissä tehtiin suunnitteluvirhe, jonka seurauksista nyt saadaan kärsiä.
Keskellä olevat tärinäurat kavensivat tietä, ja sen huomaa erityisesti näin syksyllä, kun tiellä köröttelee työmatkailijoiden lisäksi traktoreita ja kouluun porhaltavia mopoautoja. Tähän kun vielä lisätään kasvava rekkaliikenne, riskit kasvavat entisestään.
Tietä ei levennetä yhtäkkiä, ja kaikkien tielläliikkujien pitää nyt kiinnittää erityistä huomiota omaan ajokäyttäytymiseensä. Jonoja tielle muodostuu väistämättä, ja ne vaativat autoilijoilta hermoja. Valitettavan moni joutuu työmatkallaan todistamaan päivittäin vaarallisia ohituksia, kun jonkun autoilijan pinna kiristyy.
Turun kauppakamarin edunvalvonnan johtaja Kaisa Leiwon mukaan tavaraliikenne koko Varsinais-Suomen alueella kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä kolmanneksella noin seitsemän prosenttia ja henkilöliikenne neljä prosenttia. Positiivisen rakennemuutoksen ansiosta alueelle on ennakoitu syntyvän jopa 30 000 uutta työpaikkaa.
Liikenneväylien kunto ja liikenneturvallisuus vaikuttavat merkittävästi Uudenkaupungin ja koko Vakka-Suomen kilpailukykyyn. Parannuksia on luvassa, mutta alueen edunvalvonnassa pitää kiinnittää jatkuvaa huomiota siihen, että hankkeet etenevät.
Keskuskauppakamarin Alueiden kilpailukyky -selvityksen mukaan kuusi kymmenestä yrityksestä valitsee sijaintipaikan liikenneyhteyksien ja työvoiman saatavuuden perusteella.
Jonoja muodostuu, ja ne vaativat autoilijoilta hermoja.