”Se on itsestä kiinni harrastaako liikuntaa”

0

Harrastatko liikuntaa? Oletko tyytyväinen kotikaupunkisi liikuntapalveluihin? Miten liikunta ja -kuntoiluharrastusta voisi edistää? Muun muassa tällaisiin kysymyksiin haetaan kaupunkilaisilta vastauksia Uudenkaupungin liikuntapalvelujen tekemässä kyselyssä tänä syksynä.
Kysely toteutetaan nyt jo kolmannen kerran. Se ei ole suunnattu vain aktiivisille kuntoilijoille ja himoliikkujille, vaan kaikille yli 18-vuotiaille asukkaille. Vuoden 2011 kyselyssä kävi ilmi, että uusikaupunkilaiset liikkuvat eniten omatoimisesti esimerkiksi koiran kanssa lenkkeillen. Toiseksi eniten liikuntaa harrastettiin yksityisissä liikuntapalveluyrityksissä ja kolmantena tuli ryhmässä harrastaminen.
Ryhmäliikunnassa trendit vaihtuvat nopeasti, uusia tulee ja joku jää unholaan. Vanhat lajit, kuten juuri nyt esimerkiksi jooga, nousee uudestaan suosioon.
Olosuhteet liikkumiselle eivät ole olennaisesti huonontuneet kuudessa vuodessa. Salibandyn suosio on kasvanut erityisesti nuorten keskuudessa, ja urheiluseurat kaipaavat kaupunkiin monitoimihallia. Valtuusto on tehnyt päätöksen uuden uimahallin rakentamisesta. Maaseudun kehittämisyhdistys Ravakka myönsi äskettäin rahaa keskustan lähellä sijaitsevan Hiun retkeilyreitistön kunnostamiseen.
Omasta hyvinvoinnista voi pitää huolta monella tavalla. Pihalla puuhailu, marjastaminen ja sienestäminen, koiran ulkoiluttaminen, kaupunkikävelyt tai pyöräily kauppaan ovat hyötyliikuntaa. Loistava esimerkki toimivasta ideasta ja toteutuksesta on Uudessakaupungissa järjestettävät päivä- ja kuntotanssit, jossa ovat mukana eläkeläisjärjestöt ja kaupungin liikuntatoimi.
Tärkein innostaja löytyy jokaisen korvien välistä. Eräs uusikaupunkilainen osui asian ytimeen viime kyselyssä: Paikoista ei ole pulaa, liikkeellelähtö on vain itsestä kiinni.