Pehmeä sammal saappaan alla, kurkien huuto pellon laidalla, iltapäivän kuulas syysaurinko ja raikas metsäilma, jota hengittää.
Tällaisesta nautinnosta urbaani metropoli-ihminen voisi maksaa satoja euroja. Minä en, sillä olen satavuotiaan Suomen kasvatti. Luonto on itselleni minuuden jatke, itsestään selvä asia, jota ilman olisi vaikea elää.
Maahanmuuttokeskustelun rinnalla Suomessa käydään nyt kiivasta maassamuuttokeskustelua. Vastakkain ovat kaupunki ja maaseutu.
Juontajana ja toimittajana tunnettu Tuomas Enbuske arvioi äskettäin sanomalehti Karjalaisen haastattelussa, että maaseutualueita ei kannata pitää asuttuna. Se on järjetöntä ja kallista, hän perusteli. Maaseutuparlamentissa hän julisti, että suuri osa suomalaisista valehtelee, kun kertoo tykkäävänsä asua maaseudulla. Tästä todisteena ovat hänen mukaansa muuttotilastot.
Helsingin Sanomien kolumnissa soppaa hämmenteli myös toimittaja Pipsa Palttala. Hänen sanomansa oli, että kaupungistumisilmiöstä puhuttaessa on tunteilun sijaan keskityttävä faktoihin. Niiden mukaan 58 seutukunnan alueelta väki hupenee kiihtyvällä vauhdilla.
Väestötilastot hänen mukaansa harvoin valehtelevat. Näin varmasti on, mutta eivät tilastoihin ja faktoihin perustuvat ennusteetkaan ole aina oikeassa.
Tästä esimerkkinä on 11 vuotta sitten tehty kuntaliitosselvitys, johon osallistuivat Rauma, Uusikaupunki, Laitila ja Pyhäranta. Konsulttien tekemä selvitys ei osannut ennakoida nykyistä Uudenkaupungin tilannetta, ja Laitilan väkiluvun ennakoitiin vuonna 2015 olevan 7900, kun se on nyt reilu 8500.
Palttala on oikeassa siinä, että ihmisten keskittyminen isoihin keskuksiin ei ole mielipideasia. Sen sijaan kummastuttaa, että maaseutu-kaupunki -keskustelussa on unohdettu kokonaan seutukaupungit, joihin niin Uusikaupunki kuin Laitilakin kuuluvat. Maakuntakeskusten ja niiden kehyskuntien ulkopuolella asuu yli miljoona suomalaista.
Välillä tuntuu, että tässäkin keskustelussa innokkaimmat hakevat rakentavien ratkaisujen sijasta mediahuomiota. Kuten Ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen, joka lohkaisi blogissaan, että ihmiset ovat tuottavimmillaan ja kekseliäimmillään tiiviissä keskittymissä eli kaupungeissa. Tästä on hänen mukaansa jopa taloustieteellistä näyttöä.
Helsingin yliopistossa Euroopan historian professorina toimiva Laura Kolbe toppuuttelee vastakkainasettelua: Maalla eletään aivan yhtä urbaanisti kuin kaupungeissa. Toisaalta kaikilla suomalaisilla on yhä yhteys maaseutuun. Eikä sen puolustamisessa ole kyse vain viljelijöiden ay-toiminnasta. Samalla puolustetaan kaikille yhteistä tunnetilaa, suurta mentaalista voimavaraa (HS 10.9.)
Näin ajattelin minäkin. Välillä haluan juoda termoskahvia metsässä kannon nokassa, toisinaan maistuu latte kaupunkikahvilassa. Kaupunki ei ole yhtä kuin metropoli ja maaseutu ei ole sama kuin syrjäinen ja autioitunut kylä.
Eija Eskola-Buri
päätoimittaja