Lounais-Suomen poliisi lähetti lokakuun puolivälissä mediatiedotteen, jossa kerrottiin hälytystehtävien kasvaneen Uudessakaupungissa tämän vuoden aikana. Autotehtaan jättirekrytointien ja hälytystehtävien kasvulla on poliisin mukaan selvä yhteys toisiinsa. Poliisia tarvitaan nyt kentällä aikaisempaa enemmän.
Komisario Kirsi Koskinen Lounais-Suomen poliisista painottaa, että hälytysten määrän kasvu on silti maltillista, jos vertaa väkimäärän kasvun nopeuteen. (US 28.10.) Koko vuoden aikana väkeä on tullut nelisensataa henkilöä lisää, mikä on entisessä muuttotappiokunnassa kova luku. Koskinen muistuttaa, että esimerkiksi autotehtaan moduulikylässä ei ole poliisia tarvittu toistaiseksi kertaakaan.
Työn perässä kaupunkiin muuttavien kotoutuminen vie aikaa olipa sitten kysymys muualta Suomesta tai ulkomailta tänne seudulle tulevista. On löydettävä asunto, ystäviä, harrastuksia ja opeteltava uusi työ.
Komisario Koskinen summaa, että sekä kaupungin ja poliisin kannalta kaupungin piristyminen on positiivista, ja Uusikaupunki on edelleen turvallinen paikka asua. Ennaltaehkäisevä työ ja poliisin näkyminen katukuvassa lisäävät turvallisuuden tunnetta, ja toivottavasti resursseihin saadaan jatkossa tarpeen mukaan vahvistusta.
Kaupunki tekee työtä tällä hetkellä monella saralla tulijoiden kotouttamiseksi, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. On tärkeää, että tulijat saavat koko ajan päivitettyä tietoa kaupungista ja sen palveluista. Tulijoiden viihtyvyys on kiinni myös arkisista kohtaamista ihmisten kanssa kaupassa, baarissa, kuntosalissa tai uimahallissa.
Tämän viikon perjantaina Uudenkaupungin keskustassa vietetään yhteisöllistä Hehku-karnevaalia, joka on syntynyt useamman toimijan yhteistyönä. Toiveena on saada tapahtumaan mahdollisimman paljon kaupunkilaisia, niin entisiä, nykyisiä kuin uusia ja tuleviakin. Uudenkaupungin Sanomat on tapahtumassa yhtenä järjestäjänä, ja toivottaa kaikkien mukana olevien puolesta jokaisen lämpimästi tervetulleeksi tapahtumaan.
Tulijoiden viihtyvyys on kiinni arkisista kohtaamista ihmisten kanssa.