Kesäloman jälkeen muutaman viikon (noo, puolitoista viikkoa) olin ryhdikäs. Aloitin syys- ja talvikauden kuntoiluni eli reippaasti kävin kolme, neljä kertaa jumpassa. Sitten iski syksyinen nuha ja yskä. Ne veivät minulta täydellisesti innon hikijumpista. Nuhanenänä ja hillittömissä yskänpuuskissa ei tule mieleenkään lähteä kotoa sohvalta, torkkupeiton alta mihinkään.
Tänä syksynä tämä nuha ja yskä tuntuvat jatkuvan ikuisuuksiin, viikosta viikkoon. Sokerittomia yskänpastilleja olen imeskellyt laatikkotolkulla, rikkonut kitalakeni ja niistänyt nenänahkani hankaumille.
Mutta jos ihan rehellinen olen, niin nuha ja yskä eivät enää juurikaan haittaisi jumppaamista, mutta kun en saa itsestäni irti.
– Pitäisi ryhdistäytyä. Varata jumpat netistä, niin ei kehtaisi olla menemättä, mietin joka ikinen päivä.
Muutaman kerran olen käynyt katsomassa viikon jumppakalenteria ja kerran jo olin netin varausohjelmassakin, mutta…
– Kun on tää nuha ja yskä… ja pimee… ja vettäkin tihuuttaa – joskus …
Joka talvi olen yleensä käynyt viikolla parina iltana jumpassa. Minä en ole koskaan ollut mikään himokuntoilija ja -liikkuja. Joten lähinnä pakotan, nalkutan itseni lähtemään jumppiin ja nimenomaan ohjattuun sellaisiin.
Minulle on pakko olla joku, joka vahtii ja vaatii. Joku joka katsoo ja tiukkaa, että kerta vielä, kerta vielä.
Sen verran laiska olen, että menen taatusti siitä, mistä aita on matalin eli en liikuta ”eväänikään”. Mutta kun on ohjaaja, niin en kehtaa olla tekemättä, yrittämättä tosissaan.
Ja sen vuoksi kuntosali ei ole minua varten. Jep, minulla on kyllä henkilökohtainen ohjelma mustaa valkoisella, mutta oikaisen ja lyhennän sitä joka kerta. Eli ei maksa vaivaa.
Jotkut sanovat nauttivansa liikunnasta, hiestä ja lihaskivusta. Myönnän, että kun hiukset hikeä valuen ja kasvot tummanpunaisena vedän pipoa päähäni jumpan jälkeen, olen tyytyväinen itseensä. Siis siihen, että olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja tehnyt jotakin oman kuntoni eteen.
Mutta en minä siitä mitään kiksejä saa. Jos voisin maksaa jonkun tekemään saman liikunnan kropalleni, niin tekisin kaupat välittömästi. Ja itse makaisin tyytyväisenä sohvalla ja lukisin. Ja ehkä sovittelisin käteeni vielä pari palaa valkosuklaata…
– Ensi viikoks sit kyllä varaan. Jos mä tän viikon vielä laiskottelen… mut ens viikolla…
Eija Isotalo
toimittaja