Noustessani bussista hoksasin, ettei ole paikkaa mistä voisi ostaa illaksi ruokaa. Olisin tarvinnut viiliä ja neljä tomaattia. Markettipalvelut ovat keskustassa tilapäisesti katkolla vuoden vaihteeseen – monelle pitkä aika. Ihmettelen miten autottomat ihmiset pärjäävät? Täällä pitää olla auto tai hyvä kunto.
Tässä olisi hyvä sauma kimppataksille, joka säännöllisin välein kuljettaisi asiakkaita ostoksille marketteihin, sinne kaupungin uuteen keskustaan. Vai tarvitaanko sellaiseen erillinen lupa?
Seistessäni torin kulmalla ajattelin, että kylläpä täällä asuu kilttiä kansaa. Tämä on poikkeustilanne, myönnetään. Mutta se osoittaa kaupungin heikot kohdat.
Tuli mieleeni vuodet USA:ssa, jossa ilman autoa ei ihmispolo ollut olemassakaan. Amerikkalainen autokaupunki on ympäristöä syövä ja hankala eikä soisi sen syntyvän kehuttuun hinku-kaupunkiin.
Palvelut ovat karanneet kauemmas keskustasta. Monet sanovat, ettei markkinavoimille mahda mitään, mutta väärin, väärin. Uskon vahvasti, että asukkaat voivat vaikuttaa siihen, millainen kaupunki on vuonna 2030.
Tällainen tarkkailija näkee selvästi kaupungin kaksi napaa – vanhan keskustan ja markettikeskustan. Avainasemassa on ehdottomasti Alinenkatu, vireyden ja yhteisöllisyyden symboli. Joskus siitä puuhattiin kävelykatua, mutta sen hankkeen kaatoivat silloin – ihme kyllä – yrittäjät, joiden mielestä autolla pitää päästä vaikka ovesta sisään.
Tutkimusten mukaan kävelykadut ovat olleet puhdasta viagraa siellä, missä niihin on satsattu. Jos saataisiin elvytettyä kadusta edes pari korttelia kaupunkilaisten olohuoneeksi, napanuora vanhan keskustan ja uuden markettialueen välillä säilyisi. Se pelastaisi kaupungin yhtenäisen ilmeen.
Olen aistivinani ilmassa urbaania uhoa. Monien mielestä puutaloaluetta on suojeltu liikaa ja tilalle pitäisi saada tuoretta betonia ja parkkipaikkoja.
60-luvun kulttuurivallankumouksessa torin tienoo ja ranta siivottiin ”nykyaikaiseksi” ja lopputulos oli karu. Mitä nyt päätetäänkin, samanlaista kulttuurituhoa ei saa toteuttaa jälkipolvien kauhisteltavaksi.
Kesällä olohuone on palkitussa vierasvenesatamassa. Sen ansiosta vanha keskusta ja miljöö säilyvät ainakin toistaiseksi. Tosin sataman viehätys voi menettää pisteitä palvelujen rajallisuudessa.
Jos olisin elinkeinojohtaja, kuuntelisin yrittäjiä. He ovat avainasemassa keskustan pelastamisessa. Ja virittäisin myös neuvottelut Alkon kanssa viiniputiikin perustamiseksi rantaan.
Mutta fakta on, että täällä on vaikea elää ilman autoa. Bussiyhteydet ovat hitaita ja bussit kehnoja. Junaa odotetaan kiihkeästi, mutta tuskin se mitään nopeuttaa. Joskus oli yhteys ”suoraa soittoa” Turkuun ja Helsinkiin – ei enää. Helpompi hankkia auto.
Kehotan autollisia päättäjiä kokeilemaan autotonta elämää viikon verran.
Pirkko Arstila
Kirjoittaja on toimittaja ja uusi- kaupunkilainen kesäasukas