Uudessakaupungissa on joulun ajan perinteitä, jotka yhdistävät sukupolvia. Yksi niistä on joulukuusen saapuminen torille. Ilman sitä joulu ei tule kaupunkiin.
Tänä vuonna valituksi tuli neljän ehdokkaan joukosta suomalainen metsäkuusi Kalannista. Niina Päivärinnan ja Pekka Laineen lahjoittama kuusikaunotar tuo iloa ja valoa kaupungin keskeiselle paikalle viikkojen ajaksi.
Joulukadun avaus on toinen tärkeä etappi kaupungin joulutunnelman rakentamisessa. Sen vetovoima on säilynyt vuodesta toiseen: lapsiperheet kansoittavat Alisenkadun myös tulevana sunnuntaina. Vanhemmille tapahtuma tuo mieleen nostalgisia muistoja, ja monet lapsista näkevät siellä ensimmäistä kertaa elämässään joulupukin.
Museonjohtaja Mari Jalava kertoi viime vuonna joulukadun avajaisissa, että ensimmäisen kerran torin joulukuusen sähkökynttilät syttyivät joulukuussa 1910. Vuotta aikaisemmin Uusikaupunki oli saanut sähkön. Sähköiset jouluvalot tulivat Alisellekadulle laajemmin käyttöön viitisenkymmentä vuotta sitten.
Kaupungin elinvoiman kannalta tärkeitä ovat paikalliset erikoisliikkeet, joiden ovien toivoisi avautuvan joulun aikaan tiuhaan tahtiin. Paikallisten yritysten suosiminen tukee työllisyyttä ja lähishoppailu on myös ympäristöystävällinen ekoteko.
Joulu on täynnä perinteitä, mutta joka vuosi tulee myös uusia juttuja. Joulukuusi alkoi yleistyä 1900-luvulla, ja se jäi tärkeäksi osaksi suomalaisia jouluperinteitä.
Tämän joulun villitys on pikkuruinen, itse askarreltu jouluovi, joka löytyy jokaisen jouluihmisen kodista. Sitä, jääkö se pysyväksi ilmiöksi, tuskin kukaan uskaltaa veikata. Jouluovesta ja monista muista joulun ajan asioista voit lukea teemasivuiltamme 11-21.
Torin joulukuusen sähkökynttilät syttyivät ensimmäisen kerran joulukuussa 1910.