Karnevaalille jatkoa ensi vuonna?

0

Uudessakaupungissa viime perjantai-iltana järjestetty ensimmäinen Hehku-karnevaali onnistui hienosti. Tapahtuma toi valoineen ja esiintyjineen iloista tunnelmaa keskustaan viikonlopun alkajaisiksi.

Torin sijasta tapahtuma järjestettiin Rauhanpuistossa, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi. Siellä ei ole aikaisemmin järjestetty vastaavia yleisötapahtumia, mutta jatkossa Rauhanpuistolle löytyy taatusti vastaavaa käyttöä.

Puisto on riittävän iso ja toisaalta riittävän pieni antamaan viihtyisät kodikkaat uitteet tapahtumille, ja lisäksi se sijaitsee keskustan ytimessä. Kirjaston läheisyys on plussaa, jos sen tiloja voi hyödyntää osana tapahtumaa, kuten Hehkussa.

Yhteisöllinen Hehku-karnevaali sai järjestelyjen loppusuoralla valtakunnallisen Suomi100 -tapahtuman statuksen. Siinä toteutui itsenäisyyden juhlavuoden teema, Yhdessä.

Uudenkaupungin Sanomat oli tapahtuman pääjärjestäjä, mutta mukana oli lukuisia yhteistyökumppaneita, kuten Uudenkaupungin kaupunki, monet yritykset ja Novidan liiketalouden opiskelijat, joita ilman tapahtuma ei olisi onnistunut. Yleisön palaute, ideat ja kommentit tapahtumasta ovat edelleen tervetulleita. Niistä on hyötyä, jos tapahtuma saa jatkoa ensi vuonna. Palautetta voi lähettää osoitteeseen toimitus@uudenkaupunginsanomat.fi

Tapahtuman tarkoitus oli tuoda hyvää mieltä kaupunkilaisille. Paikan päällä saaduista kommenteista ja letkeästä ilmapiiristä päätellen tavoitteessa onnistuttiin.

Uudenkaupungin Sanomien urheilureportterinakin tunnettu liikunnanopettaja Juha Laine kiteytti tapahtumasta jotakin olennaista omassa Facebook-päivityksessään:

Lempeästi viilenevä marraskuinen ilta oli hämärtymässä, kun istahdin puiston penkille ja sain hetken rauhassa kuunnella Kalle Klotzin musisointia.
Mies, kitara ja upeat tulkinnat tuntuivat rauhoittavan hetkessä ajatukset ja leposykekin taisi palata uomilleen. Tarvitsin tuon hetken. Antaa pimeimmän ajan tulla, se kestetään kyllä.

Jatkossa Rauhan-puistolle löytyy taatusti enemmän käyttöä tapahtumapaikkana.