Mikä oli 400-vuotiaan paras lahja?

0

Vuosi 2017 on ollut Uudessakaupungissa varsinainen supervuosi: kaupungin perustamisesta tuli keväällä täyteen 400 vuotta, ja Suomi juhlii 100-vuotiasta itsenäisyyttään joulukuun kuudentena.
Niin kaupungin kuin Suomenkin juhlavuosissa on painottunut yhteisöllisyys. Yhdessä tekeminen ja ihmisten kohtaamiset ovat asioita, joiden soisi vahvistuvan juhlavuoden jälkeenkin.

Uudessakaupungissa tavoitteeksi asetettiin 400 tapahtumaa juhlavuoteen. Siinä on saatettu jopa onnistua, jos kaikki juhlavuoteen tavalla tai toisella liittyneet tapahtumat lasketaan mukaan.
Tapahtumien runsaus on ollut ilahduttavaa, mutta sitäkin tärkeämpää on ollut saada ihmisiä yhteisten elämysten äärelle. Tapahtumien järjestäjinä ovat toimineet paitsi kaupunki myös kaupunkilaiset itse.

Juhlavuoden huipentava valotaideteos paljastetaan ensi viikon sunnuntaina. Osittain syntymäpäivälahjoituksilla kustannettu taideteos on esillä Alisenkadun ja Koulukadun risteyksessä iltaisin viikon ajan. Tällaista taidetta ei ole kaupungissa ennen ollut, ja teos tuo juhlavuoteen taatusti ainakin elämyksellisyyttä. Kaupunkini, kotini -teoksen on suunnitellut salolainen taiteilija Timo A. Aalto.

Kaupungille ja sen asukkaille paras syntymäpäivälahja on ollut talousalueen vahva nousu ja työttömyyden väheneminen. Torjuntavoitto taantumasta on yritysten ja niissä toimivien ihmisten ansiota. Menestyksen eteen on tehty lujasti töitä, ja se velvoittaa myös kaupunkia. Täällä on pidettävä huolta asukkaiden hyvinvoinnista ja yritysten toimintaympäristöstä niin, että poikkeuksellinen tilanne saadaan kääntymään entistä isommaksi muuttovoitoksi.

Uudessakaupungissa tavoitteeksi asetettiin 400 tapahtumaa juhlavuoteen.