Elämme vuoden synkintä aikaa säätilan suhteen. Pimeää, tuulista ja märkää. Lounaisessa Suomessa emme yleensä saa valkoista peitettä maahan ainakaan vielä marraskuussa. Näet vastaantulijan ainoastaan, jos sinulla on otsalamppu ja hänellä heijastinliivi. Ulkona käyt vain, koska kävelylenkki nyt vaan kuuluu tehdä. Turhaan ei tule lähdettyä ”maisemia katselemaan”.
Tähän vuodenaikaan on alkanut ilmestyä erilaisia valotaidetapahtumia ympäri pohjoista pallonpuoliskoa. Tampereella on valoviikkoja vietetty jo yli puoli vuosisataa. Helsingissä on vuodenvaihteen valotaiteen Lux Helsinki järjestetty jo lähes vuosikymmenen, Jyväskylällä on oma valoviikonloppunsa, samoin mm. Oululla. Turussa valaistiin viime talvena Aurajoen ylittävät sillat ja tänä vuonna tapahtuma laajenee Satumainen Aurajoki -teokseksi, joka avautuu ensi viikonloppuna.
Myös meillä Uudessakaupungissa julkistetaan tulevana viikonloppuna oman ensimmäisen valoviikkomme teos, taiteilija Timo A. Aallon valoteos Kaupunkini, kotini. Mielenkiinnolla odotan, miten monissa valotapahtumissa mukana ollut salolaistaiteilija toteuttaa kaupungin juhlavuotta varten tilatun teoksen. Valoteos paljastetaan tulevana sunnuntaina ja on esillä viikon ajan. On selvää, että tällainen julkistakin julkisempi taideteos herättää mielipiteitä, myös epäileviä. Niinhän taiteen pitääkin. Harva taiteenlaji on niin julkista kuin keskellä kaupunkia esitettävä valoteos. Sen näkee huomattavasti useampi katsoja kuin galleriassa esillä olevan taideteoksen.
Nämä erilaiset valoteokset ja -tapahtumat kuitenkin luovat paitsi sitä odotettua valoa pimeyteen, myös yhteisöllisyyttä. Olen itse osallistunut mm. Lux Helsinki -tapahtumaan, jossa vajaan viikon ajan esitellään eri taiteilijoiden valoteoksia Helsingin keskustan alueella. Tuhansittain ihmisiä kiertää teokselta toiselle, keskustelee näkemästään ja kokemastaan myös vieraiden kanssa ja nauttii välillä matkan varrella olevista kojuista lämmintä juomaa. Valotaide edistää myös matkailua, siitä olen varma. Nimittäin ainakin minä olen matkustanut katsomaan valotaidetta juuri tuonne Helsinkiin, mutta myös mm. Tampereelle ja Viron Tarton valotapahtumaan.
Eiköhän mekin tehdä omasta valoviikostamme yhteisöllinen tapahtuma, joka voisi jatkua tulevinakin vuosina, ehkä jopa laajentua useamman teoksen kokonaisuudeksi. Ja parhaimmillaanhan taide tuottaa mielihyvää, aivan kuten se pakollinen iltakävelykin. Nyt siis meilläkin saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Mari Jalava
museonjohtaja