Suomen asukkaat, oma kieli vahvimpana yhdistävänä tekijänään, ovat vuosisatoja tienneet asuvansa Suomessa.
Suomi tarkoitti historiallisen ajan alussa (vuonna 400) nykyisen Suomen lounaisosaa, jota ryhdyttiin nimittämään ristiretkiajalla (vuosina 1100–1200) Varsinais-Suomeksi.
Keskiajan päättyessä Suomi tarkoitti Pohjanlahden itäpuolista Ruotsin valtakunnan osaa. Ydinalue koostui Ruotsista ja Suomesta. Suomen armeija muodosti oman kokonaisuutensa maan armeijasta.
Suomen sodan jälkeen vuonna 1809 Porvoossa pidetyt valtiosäätyjen maapäivät oli Suomen erillisen valtiollisen elämän alku. Suomi sai omat valtioelimensä, ja sillä oli oma kansalaisuus ja tulliraja Venäjää vastaan.
Suomalaiskansallinen herätys voimistui. Tosin jo 1700-luvulla Iso- ja Pikkuvihan aikoihin ajatus Suomen itsenäistymisestä oli jäänyt itämään Suomessa.
Venäjän marraskuun vallankumous antoi Suomen eduskunnalle mahdollisuuden siirtää korkein valta itselleen. Se katkaisi Suomen valtiollisen yhteyden Venäjään. Eduskunnan itsenäisyysjulistus 6.12.2017 ja ulkovaltojen tunnustukset sinetöivät itsenäisyyden.
Kulttuurisen itsenäisyyden oheen oli näin liitetty valtiollinen itsenäisyys. Alku ei sujunut vaikeuksitta. Eri käsitykset Suomen tulevaisuudesta johtivat vuonna 1918 aseelliseen taisteluun, mistä käytetään useita nimiä. Vapaussota tai vapautussota -nimeä punaiset käyttivät sotaa käydessään, valkoiset enimmäkseen jälkeenpäin.
Tarton rauha allekirjoitettiin 14.10.1920 Suomen Tasavallan hallituksen ja Venäjän Sosialistisen Federatiivisen Neuvostotasavallan hallituksen välillä. Siinä vahvistettiin Suomen rajat ja sovittiin avoinna olleet kysymykset.
Suomi yritti vapautua Neuvostoliiton etupiiristä, mutta jäi yksin. Epäonnistuttuaan Suomen painostamisessa Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen alkutalvella 1939.
Talvisodan, Jatkosodan ja Lapin sodan koettelemukset sekä yhteiskuntamme jälleenrakentaminen vaativat veteraanisukupolven mittavaa panosta.
Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto kykeni liian usein vaikuttamaan Suomen ratkaisuihin. Suomi säilytti kuitenkin valtiollisen itsenäisyytensä.
Neuvostoliiton hajottua ja Euroopan muutosten myötä näytti siltä, että sodat Euroopassa on sodittu. Kehitys on osoittanut vääräksi tällaisen toiveajattelun. Suurvallat toimivat vain oman edun periaatteella. Itämeren turvallisuusympäristö on muuttunut kielteiseen suuntaan.
Pienillä kansoilla ja valtioilla on oikeus itsenäiseen kansalliseen ja valtiolliseen elämään. Tästä on syytä pitää kiinni. Jos näin ei toimita, ei ole itsenäisyyttäkään.
Suomi on joka päivä uuden tulevaisuutensa ovella, jonka avaaminen tuo omat haasteensa. Niihin Suomi ei kaikilta osin kykene yksin vaikuttamaan – ei nyt eikä ole aiemminkaan kyennyt.
Syvät ja vahvat itsenäisyyden juuret antavat kuitenkin luottamusta tulevaisuuteen.
Hannu Luotola
prikaatikenraali evp