Joulu on valmis, vaikka kaikki olisi kesken

0

Koska joulu on valmis? Tämä kysymys pyörii ainakin alitajuisesti juuri nyt monen mielessä. Joulu on täynnä perinteitä, jotka tuovat juhlan tunnun. Pitää siivota, shoppailla, koristella, paistaa, keittää, hössöttää ja lopuksi hiljentyä.

Jos kaikki edellä mainitut asiat tuntuvat mukavilta, ne kannattaa sisällyttää omaan joulunviettoon, mutta pakollisia ne eivät ole. Touhuaminen voi stressata, mutta monilla se helpottaa laskeutumista jouluun. Pyhinä kiire loppuu, ja on aika nauttia.

Jouluun voi valmistautua tekemällä kaikki jouluruoat alusta alkaen itse, mutta yhtä hyvin voi hankkia herkut kaupasta tai myyjäisistä. Joulu tulee joka tapauksessa, on lohtulause, jolla ihmiset voimaannuttavat toisiaan kiireen keskellä. Se kannattaa ottaa tosissaan. Kaiken ei tarvitse olla ulkoisesti tiptop, ja joulu tulee silti. Täydellisyyttä tavoitteleva voi hieman hellittää, ja lahjoittaa läheisilleen armollisuutta itseään ja muita kohtaan.

Hyvä mieli ja tunnelma syntyvät siitä, että kaikilla on hyvä olla. Jokaisella meistä on varaa jouluna ainakin yhteen lahjaan: voimme antaa toisillemme aikaa ja hyvää mieltä.

Tärkeintä joulussa on yhdessäolo ja rakkaiden ihmisten läheisyys. Näin moni ajattelee. Kun sen muistaa, joulun rauha ja hiljentyminen voi toteutua, ja joululaulujen kauniit sanat muuttuvat todeksi.

Joulurauhalla on monia merkityksiä: se voi tarkoittaa hiljaisuutta, mietiskelyä ja muistelemista, tai yhtä hyvin ilon tunnetta siitä, että ympärillä on vilskettä ja vilinää. Se voi merkitä myös havahtumista siihen, että elämä on tässä ja nyt kaiken keskeneräisyyden keskelläkin.

Olivatpa valmistelumme tänään missä vaiheessa tahansa, huomenna se on täällä, jouluaatto. Joulu on valmis, päivät alkavat pidetä, ja valo voittaa. Torstaina oli talvipäivän seisaus, ja tänään päivä on jo aavistuksen pidempi kuin kaksi päivää sitten.

Täydellisyyttä tavoitteleva voi hieman hellittää, ja lahjoittaa läheisilleen armollisuutta itseään ja muita kohtaan.