Juhlaeväiden mausteeksi hivenen järkeä

0

Jätetään uuden vuoden juhlinnassa ne viinapullot piiloon, ihan kokonaan, ja vain kahvikupposen äärellä muistellaan mennyttä vuotta. Jos nyt kuitenkin tulee pullo kaivettua esille tai soittoruokalassa paukut tilattua, niin maistellaan vain vähän ja hitaasti.

Näin evästi Itä-Suomen poliisilaitos/Kuopion pääpoliisiasema kolme vuotta sitten vuodenvaihteen juhlijoita. Poliisi oli liikkeellä vakavalla asialla, vaikka teksti oli kirjoitettu pilke silmäkulmassa ja vieläpä kahdella kielellä, sekä savoksi että suomeksi.

Teksti on ajankohtainen edelleen ja niin osuva, että palasia siitä sopii julkaistavaksi uuden vuoden juhlijoille myös vuoden 2017 loppumetreillä. Tekstin sävy on lämpimän huumorin sävyttämä, mutta pitää sisällään aitoa huolta liiallisen alkoholin käytön ja ilotulitteiden varomattomasta käytöstä. Kumpikin on jo sinällään riskialtista puuhaa, mutta yhdessä toteutettuna todella vaarallinen yhtälö.

Ja näin savolainen virkavalta puhuttelee kansalaisia:

Jos kaikista varotoimista huolimatta meininki luiskahtaa yleismellakan puolelle, niin lähdetään aikaisin pois, ettei koko uuden vuoden juhlinta mene ihan lörinäksi. Jos sitten niin käy, että kaikki menee päin takamusta ja tinanapit korjaavat juhlijat kaappiin, niin sitten ensi uutena vuotena ei oteta pisaraakaan miestä väkevämpää.

Vaan edellä kuvatun kaltaista, käpälöistä karannutta juhlaa ei kenellekään oikeasti toivota. Sen sijaan toivotaan oikein lupsakkaa ja rauhallista sekä pommien keskellä turvallista vuoden vaihtumisen juhlintaa.

Tämä kaikki on mahdollista, kun pidät ensinnäkin itsestäsi hyvän huolen ja autat myös kaveriasi, jos avuttomuus alkaa vaivata. Eli juhlaeväiden väliin on hyvä ottaa järjen hiventä, edes mausteeksi.

Nämä sanat kun painaa mieleen ja toimii ohjeiden mukaan, vuoden ensimmäisenä päivänä on mukava herätä vuoteen 2018.

Pidä itsestäsi hyvä huoli ja auta myös kaveriasi.