Lahjaksi luottamusta tulevaisuuteen

0

Mitä vuodesta 2017 jäi mieleen Uudessakaupungissa ja lähiseudulla? Mitä asioita muistellaan vielä kymmenen, tai sadan vuoden päästä? Millaisista tehdyistä päätöksistä jälkipolvet kiittävät, mitä joudutaan kenties katumaan?

Itsestään selviä vastauksia ensimmäiseen kysymykseen löytyy monia: Suomi 100 vuotta, Uusikaupunki 400 vuotta ja Vakka-Suomea kohdannut positiivinen rakennemuutos. Merellisessä kaupungissa tuulet ovat olleet niin käsittämättömän suotuisia, että sellaista myötätuulta kukaan ei olisi uskaltanut vielä pari vuotta sitten ennustaa.

Valmet Automotiven tehdas on hehkunut majakan tavoin valoa kaupunkiin, seutukuntaan ja koko Varsinais-Suomeen. Heijastusvaikutukset ovat ulottuneet niin pieniin kuin suuriinkin yrityksiin. Uusimman työllisyyskatsauksen mukaan työttömyysprosentti on Uudessakaupungissa nyt 5,9 prosenttia.

400-vuotias kaupunki sai juhlavuonna lahjan, joka antaa uskoa tulevaisuuteen. Kukaan ei tiedä varmuudella, mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan, mutta moniin asioihin voimme itse vaikuttaa. Autotehtaan ja minkään muunkaan yrityksen menestys ei ole syntynyt itsestään, vaan se on vaatinut ja vaatii jatkuvaa työtä, ja tavoitteiden päivittämistä.

Kuntapolitiikassa on tehty tänä vuonna isoja päätöksiä. Uuden koulun rakentaminen on sijoitus tulevaisuuteen ja nuoriin.

Valtuustossa on nuijittu talouden näkökulmasta myös kyseenalaisia päätöksiä. Yksi niistä on viestintäkoordinaattorin tehtävän lopettaminen. Ajantasainen ja kustannustehokas viestintä on tärkeää kaupungille erityisesti nyt, kun tänne virtaa uutta väkeä.

Tehtävää hoitaneella koordinaattorilla oli homma hanskassa. Kokonaisvaltaista viestintää ja markkinointia ei voi hoitaa toisella kädellä oman toimen ohella. Tai voi, mutta vaarana on, että säästöt muuttuvat kuluiksi. Toivottavasti kaupunki ottaa asian vielä uuteen harkintaan.

Kokonaisvaltaista viestintää ja markkinointia ei voi hoitaa toisella kädellä oman toimen ohella.