Väinö Linna (1921–1992) oli nuorena miehenä, 1941–1944, mukana jatkosodassa. Jalkaväkirykmentti 8:n riveissä palvellessaan hän kirjoitteli vapaa-aikanaan erilaisia tekstejä.
Vuonna 1946 kirjoitustyöt olivat edenneet niin pitkälle, että julkaistiin romaani Päämäärä. Pari vuotta myöhemmin tuli myyntiin romaani Musta rakkaus. Linna-kirjallisuus oli hyvässä vauhdissa.
Sotakokemuksiensa perusteella Linna laati käsikirjoituksen sotaromaniin, joka julkaistiin loppuvuonna 1954 nimellä Tuntematon sotilas. Vuonna 1959 julkaistiin Linnan kirjoittama Täällä Pohjantähden alla. Tämän työn jälkeen kirjailijalta ilmestyi vielä esseekokoelmia.
Edvin Laine ohjasi ensimmäisen elokuvaversion Tuntemattomasta sotilaasta vuonna 1955. Mustavalkoinen elokuva on monien mielestä ainoa oikea Tuntematon sotilas. Rauni Mollberg ohjasi värielokuvan vuonna 1985.
Nyt Suomen satavuotisjuhlavuonna on saanut ensi-iltansa Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas. Linnan tekstin perusteella on valmistunut myös lukuisia teatteriesityksiä. Teosta on nähty ja kultu oopperaesityksinäkin.
Linnan Tuntematon sotilas -käsikirjoitus julkaistiin vuonna 2000 nimellä Sotaromaani. Siinä ovat mukana myös ne kohdat, jotka Tuntematon sotilas -teoksen toimitusvaiheessa kirjasta jätettiin pois. Asiasta kiinnostuneet voivat lukea Sotaromaania ja Tuntematonta sotilasta rinnakkain, sillä molempia teoksia on vielä ostettavissa.
Helsingin Sanomien edesmennyt toimittaja Ilkka Malmberg on yksi niistä, jotka ovat syvällisesti perehtyneet molempiin.
Malmbergin tutkimuksista julkaistiin vuonna 2007 kirja Tuntemattomat sotilaat. Kuten olen otsikkoon merkinnyt tämä teos on loppuunmyyty, mutta Malmbergin Tuntemattomat sotilaatkin elävät, sillä Helsingin Sanomat julkaisi nyt syksyllä 2017 kirjan nettiversiona.
Malmbergin Tuntemattomat sotilaat on kaikille teemaa lukeville ja vähän tutkivillekin erittäin hyvä peruslähdeteos.
Hän käy teoksessaan tarkkaan läpi Linnan kirjassa esiintyvät henkilöt. Heidän taustoistaan; kotipaikka, kieli, koulutus, työura, toiminta sodassa jne. esitetään hyvinkin analyyttinen arvio.
Aku Louhimies on haastatteluissa todennut Malmbergistä ja tämän teoksesta:
”Ilkan kirja oli minulle tärkeä innoittaja siihen, että aloin tehdä tätä elokuvaa.”
Henkilöanalyysien lisäksi Malmberg kirjoitti myös sotilaiden varustuksesta. Alkuperäisen kirjan lukijalle ja elokuvien katsojalle tutuksi tullut konekiväärin jalusta painoi kahden kaljakorin verran.
Toinen esimerkki Malmbergin analyyseistä on se, että jatkosodan lääkintämiehen laukussa oli huonompi varustus kuin se, mitä meillä on automme ensiapulaukussa.
Kiitokset Väinö Linnalle, elokuvien tekijöille ja myös Ilkka Malmbergille, Tuntemattomat sotilaat elävät.
Lauri Väättänen
kirjoittaja on yleisesikuntaupseeri, joka seuraa maanpuolustusta, turvallisuuspolitiikkaa sekä muutakin maailman menoa