Kantti kesti loppuun asti – Korihaille vierasvoitto

0

Tähän asti kauden tärkein peli näkyi Lapuan Kobrien ja Korihaiden otteissa keskiviikkoiltana. Rentous puuttui monessa tilanteessa. Petokala otti ohjat heti toisen puoliajan alussa, kun Marius Van Andringa sipaisi kaksi kolmosta säkkiin lyhyessä ajassa.

Eroa oli pitkään noin kymmenen pinnaa, mutta kotijoukkue järjesti kunnon trillerin. Tilanteessa 83-84 ukilaiset yrittivät väkisin murjoa palloa sisään siinä onnistumatta. Lopulta isännille tuli virhe ja Justus Kilpinen asteli vapariviivalle. Toinen ei lähelläkään ja toinen sisään.

Lapua otti aikalisän ja sai 20 sekuntia aikaa tasoittaa. Christopher Ortizille pelattiin viimeinen hyökkäys, mutta pitkän jenkin heitto kolisi rautoihin. Tästä levypallo ukilaisille ja Korihait nappasi tuiki tärkeän vierasvoiton lukemin 83-85.

Juan Pattillo oli voiton perusta, etenkin hyökkäyspäässä. 31 pistettä, 11 levypalloa ja syöttöjäkin kolme. Myös Sean O’Brien ahkeroi tupla-tuplan (16/10). Teemu Sulonen on viime aikoina ollut vahvassa vedossa hyökkäyspäässä ja kykeni nytkin viimeistelemään myös lähempää. Sulosen saldoksi tuli 14 pojoa. Matt Gibson säkitti kahdeksan pinnaa ja passeja pelintekijältä lähti komeat seitsemän.

Miinuspuoliin kuului Kevin Bracy-Davisin jättäminen leikin kesken ensimmäisellä puoliajalla ilmeisesti nilkkavaivan takia.

Voiton myötä Korihait nousi pitkästä aikaa pois jumbopaikalta. Ukilaisilla on nyt viisi voittoa, Kobrilla yksi vähemmän. Keskinäiset voitot ovat Korihaille 2-1.

Pelit jatkuvat perjantaina kotikentällä KTP:tä vastaan.