Kaupunki vaatii vuosirenkaansa

0

Hiljattain tullista tulleena olen syrjäsilmällä seurannut uutisointia rakentaa kaupunkiin uusi yhtenäiskoulu ja uimahalli mittavien peruskorjauksien sijaan.

En kadehdi päättäjien osaa isojen investointien edessä – pitäisi osata katsoa samanaikaisesti taakse, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen.

Eniten tunteita herättää Viikaisten vuonna 1957 rakennettu koulurakennus. Sen kohtalonhetkillä mieleeni on noussut entisen kotikaupunkini Rauman vanhan lyseon tyly loppu. Tämä Suomen ensimmäisen naispuolisen arkkitehdin Vivi Lönnin suunnittelema lyseorakennus kanalin rannalla valmistui 1914 ja purettiin 1972.

Tilalle rakennettiin ankean näköinen laatikko, joka tämän päivän silmään näyttää DDR:läiseltä arkkitehtuurilta. Toisaalta raumalaiset olivat tyytyväisiä, kun saivat hienon Sokos-tavaratalon.
Siihen aikaan oli aikomus jyrätä nurin myös Vanha Rauma ja rakentaa tilalle moderneja rakennuksia. Tarinoiden mukaan itsepäiset mummot pelastivat vanhan puukaupunginosan kieltäytymällä myymästä talojaan ja tonttejaan. Niinpä nykyään Vanha Rauma tunnetaan Unescon maailmanperintökohteena.

Se Rauman lyseon paikalle pykätty tavaratalokin on jo tullut elinkaarensa päähän ja tilalle ollaan tiukan keskustelun saattelemana rakentamassa kauppakeskusta.

Vaikka Rauman lyseon purkamisesta on kulunut 45 vuotta, ei mene viikkoakaan, ettei sen perään haikailtaisi Facebookin Rauma ennen ja nyt -ryhmässä tai lehtien yleisönosastoissa. Onpa jopa esitetty paikalle rakennettavan uudelleen Lönnin suunnittelema rakennus, missä kauppakeskus toimisi!

Kodin ympäristö, lapsuuden maisemat ja muut tutut paikat, kuten koulut, eivät ole koskaan meille pelkästään kartalla sijaitsevia paikkoja, vaan ne ovat konkreettisesti osa meidän persoonaamme. Siksi juuri koulurakennusten kohtalo tuntuu erityisesti kirvoittavan reaktioita.

Uusikaupunkilaiset ovat autotehtaan tämänhetkisen menestyksen myötä uuden edessä. Pikkukaupunkilaisen identiteetti saattaa olla koetuksella, kun tehtaalla puhutaan 40 kieltä ja kauppojen kassajonoissa seisovat monien eri kansallisuuksien nuoret miehet eväsostostensa kera.

Vanhat, tutut fyysiset maamerkit ovat omiaan lieventämään hämmennystä ja vieraantumista, jota uudessa tilanteessa saatetaan kokea. Nostalgia nostaa päätään, eikä ehkä ole viisasta kouluhankkeessa repiä alas kaikkea vanhaa, vaikka se taloudellisesti olisi paras ratkaisu.

Uudessakaupungissa on upea keskustamiljöö Georg Th. Chiewitzin vuonna 1856 suunnitteleman empireruutukaavan hengessä. Se ei kuitenkaan riitä. Kaupunkikuva on elävä, kun se sisältää jokaisen aikakauden rakennuskannan helmiä. Ne ovat rakentamisen vuosirenkaita. Komeana ja jykevänä Viikaisten mäellä seisova, asiantuntijoiden terveeksi toteama koulurakennus voisi olla yksi niistä.

Virpi Adamsson
vapaa toimittaja