Pari vuotta sitten perheen jälkikasvu kehotti minua ottamaan kameran mukaani Pohitulliin. Korihaiden vastustajaksi tuli nimittäin helsinkiläisen Mäkelänrinteen urheilulukion oma koripallojoukkue. Joukkueessa pelasi nuori abiturientti, jota tuskin sen jälkeen enää Pohitullissa nähtäisiin. Tuolloin Lauri Markkasen joukkue hävisi oman kylän Miksuille, Eeroille ja Jaakoille. No, kuvat otettiin ja Laurin vaiheita on sen jälkeen seurattu meidänkin perheessä, kuten niin monessa muussakin suomalaiskodissa.
Koripalloilija Lauri Markkasen mennyt vuosi on ollut huikea. Hänet valittiin maailman suurimman ja tunnetuimman koripalloliiga NBA:n varaustilaisuudessa kärkijoukoissa. Hän on tähän mennessä ollut parhaimpia tulokaspelaajia koko liigassa. Peli peliltä hänen maineensa on Yhdysvalloissakin kasvanut suuriin mittoihin. Joukkueen voitto ja oma piste-ennätys New Yorkin legendaarisessa Madison Square Gardenissa ei tainnut jäädä keneltäkään urheilua seuraavalta huomaamatta.
Mutta menestys tuo aina myös sen toisen puolen. Jos ei muuta, niin ”oman kylän asiantuntijoiden” keskuudessa. Toimittaja Kimmo Kangas kirjoitti Etelä-Suomen Sanomien kolumnissaan (9.1.2018) Markkasen aiheuttamasta hehkutuksesta suomalaisessa mediassa. Hänen mukaansa pitäisi ymmärtää, ettei Lauri Markkanen nyt kuitenkaan maailman paras ole, eikä monikaan edes ymmärrä, ettei hän tällä ensimmäisellä kaudella pääse edes valittavaan tähdistökentälliseen. Kankaan mukaan Markkasen menestyksestä olisi helpompi iloita, jos se suhteutettaisiin edes suunnilleen todellisuuteen.
Voi hyvänen aika! Meillä on Laurissa sellainen vientituote, josta eri Suomen brändityöryhmät saavat olla kiitollisia. Olen seurannut aika aktiivisesti Lauri Markkasen pelejä tai ainakin koosteita niistä. Koska pelit pelataan meidän yöaikana, alkavat aamuni usein katsomalla Laurin syötöt, kolmoskorit tai donkit videoilta.
Parasta antia ovat kuitenkin Chicago Bulls -joukkueen sosiaalisen median kanavilla näyttämät suorat pelin jälkeen kuvatut pukukoppihaastattelut. Lauri vastailee kiltisti eri toimittajien kysymyksiin. Toimittajan kysyessä, miltä voitto legendaarisessa salissa tuntui, huomaa ainoastaan pienestä pilkkeestä silmässä ja hymykuoppien syvenemisestä Laurin hyvän fiiliksen.
Vastauksena kun on aina, että voitto on hieno joukkueelle, kaikkiin peleihin suhtaudutaan samalla tavalla, joukkue ansaitsee yhdessä voiton ja kiitokset menevät aina niin valmentajalle kuin joukkuekavereillekin. Koskaan en ole nähnyt hänen vastaavan kenellekään ylimielisesti tai muutenkaan käyttäytyvän maailmantähden tavalla.
Menestys ei todellakaan ole mennyt Laurin kihartuviin hiuksiin. Haastatteluissa hänellä voi olla päällään vaikka jyväskyläläisen junnuseuran huppari.
Pelien selostajat ja joukkueen kannattajat ovat keksineet Lauri Markkaselle jo monia lempinimiä, joista osa liittyy selkeästi suomalaisuuteen, kuten ”The Finnisher” tai ”The Flying Finn”. En todellakaan ymmärrä, mikseivät suomalaiset saisi hehkuttaa Lauria ja hänen kiistatonta menestystään. Tämä kaksikymppinen suomalaisnuori on sitä paitsi mitä paras ja hienoin käyntikortti suomalaisesta mentaliteetista, käytöstavoista, ammattitaidosta – ja äiti-ihmisen mielestä myös söpöydestä.
Mari Jalava
museonjohtaja