Uudenkaupungin terveyskeskuksen sisäilmasta tehdyt tutkimukset ja mittaukset paljastivat todeksi sen, mitä osattiin etukäteen pelätä. Ongelmat ovat vakavia, ja terveyskeskus joutuu siirtymään väistötiloihin. Näiden tilojen ratkaiseminen on nyt kiireellisin asia, ja sen jälkeen päättäjät saavat pohdittavakseen nyt käytössä olevan rakennuksen tulevaisuuden.
Yksi varteenotettava vaihtoehto väistötiloiksi ovat sairaanhoitopiirin omistuksessa olevat A-sairaalan tilat, jotka ovat tyhjillään.
Kunnostaminen ja uuden rakentaminen maksavat, mutta kun kysymys on ihmisten terveydestä, vaihtoehtoja ei ole. Kaupunki joutuu investoimaan tulevina vuosina seiniin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Jo päätettyjen uuden koulun, uimahallin ja päiväkodin lisäksi ratkaistavana on nyt siis myös terveyskeskuksen kohtalo.
Vakavista rakenteiden vaurioista ei selvillä pienellä pintaremontilla. Rakennuksen purkaminen on silti aina äärimmäinen toimenpide. Sisäilmaongelmiin ei ole yhtä yksittäistä selitystä. Taustalla on useimmiten rakentamisen virheet, kunnossapidon laiminlyönnit tai rakenteiden luonnollinen kuluminen.
Investoinnit on pakko tehdä, eikä niitä voi pitkittää. Ratkaisua ei varmasti helpota edessä oleva sote-uudistus, joka muuttaa kuntien roolia perusterveydenhuollon järjestämisessä. Tavoitteena on, että uudistus tulisi voimaan 2020.
Laiha lohtu kiinteistöongelmissa on, että ne ovat tuttuja naapureissakin. Esimerkiksi Vehmaalla, Laitilassa ja Pyhärannassa on purettu ja korjattu julkisia rakennuksia – niin kouluja kuin terveyskeskuksiakin – joissa käyttäjille tulleet oireet ovat johtaneet tarkempiin tutkimuksiin ja lopulta toimenpiteisiin.