Aikalisästä eväitä sairaalan ostopäätökseen

0

Kaupunginvaltuusto otti aikalisän entisen psykiatrisen sairaalan ostohankkeessa (sivu 5). Siirtopäätös syntyi täpärästi tiukan äänestyksen jälkeen.

Tyhjillään olevalle A-sairaalalle olisi nyt tarpeellista käyttöä, sillä vakavista sisäilmaongelmista kärsivä terveyskeskus tarvitsee nopeasti väistötiloja. Sen remonttiin tarvittaisiin arviolta 12 miljoonaa euroa.

Tyhjä sairaalatila muutaman sadan metrin säteellä terveyskeskuksen nykyisistä tilasta on luonteva ajatus väistötiloiksi ja myöhemmin myös pysyväksi paikaksi. Kaupunginhallitus olikin yksimielisesti esittämässä valtuustolle rakennuksen ostamista sairaanhoitopiiriltä. Se on yrittänyt viime vuonna päästä eroon kiinteistöstä, mutta toistaiseksi ostajaa ei ole löytynyt.

On ymmärrettävää, että valtuutetut haluavat lisää tietoa sairaalan kunnosta päätöksenteon pohjaksi. Kysymys on isosta ja erittäin tärkeästä investoinnista. A-sairaala on rakennettu vuonna 1962 ja sen saneerauksesta on vierähtänyt jo noin 25 vuotta. Kuntokartoitus on syytä tehdä perusteellisesti, ettei parin vuoden kuluttua törmätä samoihin ongelmiin kuin nyt terveyskeskuksessa.

Laajan kuntotutkimuksen tulokset eivät valmistu kuukaudessa, vaan niitä joudutaan odottamaan kolme, ehkä neljäkin kuukautta. Dokumentit ovat valtuutettujen käytössä vasta kesän alussa.
Henkilökunnasta osa on oireillut pahasti jo pitkään, ja heidän osaltaan väistötilojen odottamisessa aika alkaa mennä umpeen. Sairaanhoitopiiri ei ole ilmeisesti kiinnostunut tilojen vuokraamisesta, mutta toivottavasti tämä vaihtoehto otetaan nyt uuteen tarkasteluun.

Kuntien sosiaali- ja terveysasiat siirtyvät maakuntien hoidettavaksi vuonna 2020. Uudessakaupungissa haluttaisiin nyt tietää, millaista vuokraa maakuntahallinto maksaisi A-sairaalaan sijoitetusta terveyskeskuksesta. Vastausta siihen on tässä vaiheessa mahdotonta saada, sillä vuoden lopussa valittava maakuntahallinto järjestäytyy vasta ensi vuonna.

Kuntokartoitus on syytä tehdä perusteellisesti.