Asukasluotsi ja sankarikummi – molempia tarvitaan

0

Vakkasuomalaisissa yrityksissä on avoinna juuri nyt satoja työpaikkoja. Perjantaina Uudessakaupungissa järjestetyssä Tuu#Messiin -rekrytointitapahtumassa niin isot kuin pienetkin yritykset tekivät parhaansa saadakseen potentiaaliset työntekijät kiinnostumaan avoinna olevista paikoista.

Ainakin kattaus oli monipuolinen, ja tekijöille näyttää olevan kysyntää niin teollisuudessa, kaupan ja palvelujen aloilla kuin hoitotyössäkin. Messuilla on mutkatonta solmia kontakteja. Osa johtaa työsopimuksen tekemiseen heti, osa myöhemmin ja osalle työnantajista hyötyä on jo siitä, että yritys saa lisättyä tunnettavuuttaan.

Vakka-Suomesta tuli nopeasti ja yllättäin seutukunta, jonne muuttaa nyt uutta väkeä. Uusi työpaikka, sen ilmapiiri ja ihmiset, vaikuttavat alussa siihen, miten tulijat tänne kotiutuvat. Työyhteisön lisäksi iso merkitys on jokaisella täällä asuvalla – kaupan kassalla, harrastusporukoilla, asunnonvälittäjillä, opettajilla, virkailijoilla ja kenellä tahansa vastaantulijalla. Ihmisten välisillä kohtaamisilla on iso vaikutus siihen, miten viihtyisäksi muuttaja paikkakunnan kokee.

Kotiutumista edistämään on Uudessakaupungissa palkattu kaksi asiaan vihkiytynyttä henkilöä, toinen toimii Ukipoliksen asukasluotsina, ja toinen autotehtaan sankarikummina. Viimeksi mainitun tehtävänä on hakuilmoituksen mukaan rikkoa jäätä ja antaa syitä juurtua ja jäädä Uuteenkaupunkiin ja tälle seudulle.

Molemmissa tehtävissä olennaista on arjessa tukeminen. Asukasluotsi-hanke ja sankarikummi toimivat molemmat uusien asukkaiden korvina ja silminä sekä viestinvälittäjinä siinä, mitä työyhteisöissä tai kunnissa voitaisiin tehdä paremmin.

Vuosia Vakka-Suomessa pähkäiltiin, miten käännetään kuntien muuttotappio muuttovoitoksi. Nyt näkökulma on toinen, ja pitää miettiä, miten tulijat saadaan jäämään tänne pysyvästi.

Sankarikummin tehtävänä on rikkoa jäätä ja antaa syitä juurtua ja jäädä tälle seudulle.