Voiko asioita suunnitella? Ei. Tähän eivät kykene lapset eivätkä varsinkaan aikuiset.
Kolme minuuttia aikaa lähtöön. ”Meillä on tänään koulussa luistelua.” Jaaha! Luistimet löytävät sekavien vaiheiden jälkeen paikasta, jossa niiden ei missään nimessä pitäisi olla. Jalka on kasvanut vuoden aikana lähes kaksi numeroa, kypärä on kamalan värinen ja maila on vahingossa poikki. Hienoa. Luistelukauden jälkeen on maksimissaan kahden viikon intensiivinen hiihtokausi, joka sekin alkaa luonnollisesti väline-etsinnöillä. Vesisuksilla kausi pitenisi huomattavasti.
Aloitin koululiikuntakauteni siniseksi maalatuilla puusuksilla. Se oli hiukan noloa, sillä lasikuitu teki jo vahvasti tuloaan. En muistaakseni yrittänyt polttaa tai katkaista niitä karmaisevia laudanpätkiä, vaikka mieli teki. Jätin ne joskus toiveikkaasti yöksi koulun seinää vasten, mutta kukaan ei hoksannut varastaa niitä.
Sain myöhemmin kiiltävät lasikuitusukset, mutta kutsua hiihtomaajoukkueeseen ei koskaan tullut. Syytän haasteellista alkua puusuksien ja kynttilöiden kanssa. Hiihtopuku oli nimittäin erinomaisen hyvä ja virtaviivainen.
Tuo aikakausi oli samalla jo murrosvaihetta pertsasta luistelutyyliin. Sellaiset muutokset olisi pitänyt kieltää jyrkästi heti alkuunsa. Luistelutyyli päätyi omalta osaltani siinä Kalannin pururadan ensimmäisessä mäessä syvälle lumihankeen. Jo nousussa. Ihmeellistä, ettei sitäkään taitoa opi harjoittelematta.
Suksien kuljettaminen kouluun linja-autossa oli täyttä helvettiä. Yhteistyökyvytön kuljettaja ei voinut sietää sauvoilla sohivia lapsia eikä varsinkaan sikin sokin keskikäytävällä lojuvia suksia. Hänen mielestään olisi kannattanut hiihtää kouluun ja takaisin, kuten ennen tehtiin valaistuksena tähtitaivas ja takana alati nälkäinen susilauma.
Muistelen minäkin kaiholla aikaa, jolloin kuitenkin oli lunta. Maltan tuskin odottaa olympialaisten alkua paikassa, jonka nimi on muuten todella vaikea kirjoittaa ja vielä haasteellisempi ääntää. Odotan kovasti tiukkoja, verenmakuisia loppuhetken ratkaisuja. Siinä voi miettiä miltähän tuokin homma näyttäisi jos väki olisi ensin hiihtänyt kisapaikalle liian suurilla monoilla ja paukkuvilla puusuksilla eväänään kupillinen kuumaa marjamehua.
Taina Pärkö-Luotonen
viestintäpäällikkö