Sanonta ”Ilmaista lounasta ei ole” tarkoittaa, että kaikesta täytyy aina jonkun maksaa. Ennemmin tai myöhemmin.
Yksi iso lasku on erääntymässä vuonna 2050. Tuolloin maailman merissä on enemmän muovia kuin kaloja, ellei muovin tuhlailevaan käyttöön tule loppua.
Muovi keksittiin 110 vuotta sitten. Tuon jälkeen on ihmiskunta ehtinyt tuottaa muovia yli 8 300 miljardia kiloa ja tästä kaikesta on syntynyt muovijätettä 6 300 miljardia kiloa. Tästä määrästä on tutkijoiden laskujen mukaan kierrätetty alle 10 prosenttia, poltettu noin 12 prosenttia ja kaikki loput, siis noin 80 prosenttia, haudattu maahan, kipattu jonnekin luontoon tai dumpattu meriin.
YK:n mukaan meriin päätyy nyt muovia yksi rekallinen joka minuutti.
Puhe ilmaston, sademetsien tai merien tuhoamisesta synnyttää useimmissa suomalaisissa aina merkillisen reaktion. Kerrotaan laveasti kuinka kierrätetään sitä ja tätä ja kuinka sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Samaan osoitteeseen ne kaikki roskat kuitenkin menevät. Ja loppupeleissä suuret kansakunnat määräävät koko pallon kohtalon. Jos kiinalaiset eivät kierrätä, niin ei meidänkään kannata mitään yrittää. Ja kallistakin se on.
Tottahan se on, että meidän vaikutusmahdollisuudet esimerkiksi maailman merien tilaan ovat rajalliset. Mutta ei se silti poista meidän vastuutamme. Ja löytyy sitä muovia Itämerestäkin. Myös sitä pelättyä mikromuovia, minkä vaikutuksia ympäristöön, eläimiin ja ihmisiin ei vielä tunneta.
Yksi helppo ja kivuton tapa vähentää omaa muovin käyttöä on muovikassilakko. Eli opettele ottamaan sinne kauppareissulle mukaan kestokassi. Esimerkiksi oman auton takaluukkuun voi varastoida nipun erilaisia kestokasseja tai laittaa omaan ulko-oveen ostoskassista muistuttavan lapun.
Monissa kaupparyhmissä on tietoisesti vähennetty ilmaisten muovikassien jakamista asiakkaille. Ja hyvä niin, sillä kuten S-ryhmän vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen totesi eräässä haastattelussa; ilmainen muovikassi ei ole mikään kansalaisoikeus.
Joskus olen mielessäni miettinyt miten mahtaisi kaupoissa toimia ostoskassien kierrätys. Ainakin meidän huusholliin on vuosien varrella kerääntynyt kohtuullisen komea kokoelma erilaisia kestokasseja ja voisin ilomielin antaa niistä suurimman osan pois. Jos ruokakaupan aulassa olisi naulakko, mihin ylimääräisiä, puhtaita kestokasseja voisi jättää ja mistä vastaavasti ottaa kun oma on unohtunut kotiin, niin toimisikohan se. En oikeastaan keksi yhtään syytä miksi ei toimisi.
Tai kauppias voisi tehdä diilin vaikka koululuokan kanssa. Koululaiset saisivat tulla kaupan aulaan myymään itse ompelemiaan kestohedelmäpusseja kaupan asiakkaille ja voisivat näin kerätä rahaa luokan retkikassaan. Mieluummin minä ainakin ostaisin oppilailta kestohedelmäpusseja kuin niitä ainaisia karkkilaatikoita. Turhaa muovia nekin.
Maija Ala-Jääski
toimittaja