Kirjoitin tälle palstalle viimeksi elokuussa 2004 otsikolla ”paluu outoon arkeen”. Käsittelin kolumnissani töiden vuoksi edessäni ollutta muuttoa ja napanuoran katkaisua kaikkeen tuttuun ja turvalliseen Uudessakaupungissa.
Minulla ei ikinä ollut mitään pakkomiellettä päästä Uudestakaupungista pois, päinvastoin. Työelämään kaipaamani muutokset vain ajoivat minut siihen, niin kuin monen muunkin ikätoverini. Aika on rientänyt. 13 vuotta töideni pääkallopaikka on sijainnut Espoossa ja kotini Lohjalla. Työt ovat vieneet minua ympäri Suomea ja vähän Eurooppaakin.
Lohja valikoitui uudeksi kotipaikaksi muutamasta syystä. Ihan isolle kirkolle tai kehäteiden sisäpuolelle en halunnut. Lohja oli ainoa pääkaupunkiseudun läheisyydessä oleva kaupunki, joka oli minulle ennestään tuttu. Uudenkaupungin tapaan kyseessä on oikea oma kaupunkinsa palveluineen, ei pelkkä nukkumalähiö.
Vaikka olenkin aika pitkälti maakrapu, olen aina nauttinut asumisesta vesistön läheisyydessä. Uudessakaupungissa on meri iha rannas. Lohjalla ei sitä ylellisyyttä ole, mutta onpahan sentään Etelä-Suomen suurin järvi lohduttamassa. Luonto, sekä liikunta- ja harrastusmahdollisuudet ovat molemmissa hienot ja monipuoliset. Uudessakaupungissa pääsee talvista riippumatta hiihtämäänkin.
Uudessakaupungissa penkkiurheilijan tarpeita tyydyttää ennen kaikkea itselleni läheinen Korihait. Pohitulliin on aina kiva tulla, paitsi tietysti koripallon, myös kaikkien Poharissa käyvien tuttavien vuoksi. Lohjan LoU Basket ei viihdytä kolmosdivaria korkeammalla, mutta on täällä Kisakallion urheiluopisto, jossa mm. Susijengi kesäisin treenaa.
Lohjasta puhuttaessa moni tuo esiin hyvät kulkuyhteydet tarkoittaen moottoritietä Helsinkiin. Itse olen aina kääntänyt tuon niin, että Lohjalta on hyvät kulkuyhteydet Turkuun ja sitä kautta Paratiisiin nimeltään Uusikaupunki.
Meidän Uudestakaupungista kotoisin olevien, Ugissa asuvien ja Ukiin palanneiden pitää olla kauniista kaupungistamme ylpeitä. Vastoin kaikkia manauksia ja todennäköisyyksiä niin autotehdas, koripalloseura kuin koko kaupunkikin ovat selviytyneet ja pärjänneet.
1990-luvun laman aikaan telkkarissa väitettiin, ettei Ukista pääse pois kuin oman käden kautta. Nykyinen työnantajanikin totesi aikanaan työhaastattelussani, että eikös se Uusikaupunki ole vähän sellainen kuoleva kaupunki. Olin asiasta eri mieltä. Viimeisen vuoden aikana olenkin taas saanut suu messingillä paukuttaa henkseleitä ja mainostaa 400-vuotiaasta synnyinkaupungistani kantautuneita loistavia uutisia ja ansaittua valtakunnallista hehkutusta.
Kun tutut ja kaverit ovat kysyneet, minkälainen paikka se Lohja on, olen pilke silmäkulmassa vastannut: ”No, ei se mikään Uusikaupunki ole, mutta kyllä siellä asuu.” Tyttäreni ovat kumpainenkin syntyneet Lohjalla. He ovat lohjalaisia, tänne jo pitkälti juurtuneet ja toivottavasti aikuisiällään myös synnyinkaupungistaan ylpeitä. Itsellänikin on nimissäni puolet vajaan 1000 neliön lohjalaistontista, enkä tiedä palaanko enää pysyvästi Uuteenkaupunkiin. Mutta, juuriltani olen uusikaupunkilainen ja juuristani todella ylpeä. Edelleen sinne ajaessani tunnen tulevani kotiin.
Marko Pitkäranta
uusikaupunkilainen Lohjalla