Kaupunkia tarvitaan vauhdittamaan asuntorakentamista

0

Uusikaupunki tarvitsee lisää asuntoja. Vuokra-asuntoja, omistusasuntoja, koteja yksineläjille ja lapsiperheille.

Tämä on tilanne noin 16 000 asukkaan kaupungissa, jonka yrityksiin on lyhyen ajan sisällä palkattu ennätysmäärä ihmisiä. Pelkästään autotehtaalle on tullut yhden vuoden aikana 2000 uutta työpaikkaa, ja satoja ihmisiä on palkattu myös alueen muihin yrityksiin.

Positiivinen rakennemuutos on iloinen asia, mutta se on tuonut mukanaan myös hurjia haasteita. Toiveet kaupungin kasvamisesta ovat korkealla. Kaupungin tällä viikolla julkistettu strategia on kirjannut tavoitteeksi, että väkimäärä vuonna 2030 on peräti 20 300 asukasta. Sen toteutumiseen tarvitaan muutakin kuin autotehtaan menestystä. Esimerkiksi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.
Kaupunki on toistaiseksi luottanut markkinaehtoiseen asuntopolitiikkaan. Yksityiset rakennusfirmat ovatkin olleet kiinnostuneita, mutta toistaiseksi hankkeet ovat edenneet hitaasti, jos ollenkaan. Jos asuntoja ei etukäteen varata, rakentajat eivät ota riskiä ja hanke jää pelkäksi suunnitelmaksi.

Kaupunki voisi halutessaan ottaa paljon nykyistä aktiivisemman roolin asuntopolitiikassa. Ohessa suora lainaus Kuntaliiton julkaisusta: Kunnan tulee osaltaan pyrkiä vaikuttamaan kohtuuhintaisia asuntoja rakennuttavien toimijoiden määrään luomalla toimintaedellytyksiä ja osallistumalla tarvittaessa itse asuntojen rakennuttamiseen (Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa, 2016).

Uudessakaupungissa päättäjien kannattaa tutustua myös tähän kohtaan: Kunnissa on voitava kehittää ja ylläpitää sosiaalista asuntovuokrausta. ARA-yhtiön asuntokantaa tulee voida kehittää olennaisten toimintaympäristön muutosten kuten ruokakuntarakenteen ja yritysten työvoimatarpeen niin edellyttäessä samaten kuin tarpeen lisääntyessä tai vähentyessä.

Vakka-Suomen kunnista ARA-hankkeita on toteutettu esimerkiksi Laitilassa, jossa on 2010-luvulla rakennettu kolme vuokrakerrostaloa ja yksi vuokrarivitalo.

Asukastavoitteen onnistumiseen tarvitaan myös asuntoja.