Lomaviikko edessä – ei aikatauluja ja suorituspaineita

0

Tänään lauantaina lapsiperheissä on erityisen mukava tunnelma, kun edessä on viikonlopun jälkeen kokonainen lomaviikko. Talvilomalla luksusta on saada viettää aikaa ilman aikatauluja. Monenlaista mukavaa voi tehdä perheen kanssa vähällä vaivalla ja rahalla.
Yhdessä kokkaileminen, leffailta, luistelu- tai hiihtoretki, lumikenkäily ja grillimakkarat laavulla ovat perheille laatuaikaa siinä missä kaukomatkakin. Ne ovat asioita, joihin kiireisessä arjessa ei ole aina aikaa.

Oma aika ja perheaika ovat asioita, joista moni haaveilee. Aina ei tarvitse olla joka minuutille erikseen järjestettyä ohjelmaa. Jos koko perheellä on loma, aikaa jää yhdessä oleiluun ja keskusteluun. ”Mitä sinulle kuuluu” on kysymys, joka esitetään liian harvoin.  Ja jos sitä perheissä kysytäänkin, sen äärelle ei ehditä kunnolla pysähtyä.

Jos rohkeutta riittää, lomalaiset voivat perheen kesken sopia, että pannaan puhelimet hetkeksi syrjään. Kuulumisten vaihtaminen on paljon helpompaa, jos kaikkien nenät eivät ole kiinni kännykässä.

Talviloman alkuperäinen tarkoitus oli kannustaa lapsia liikkumaan. Lomalla eikä milloinkaan  se ei saa kuitenkaan olla pakkopullaa.
Ajat ovat muuttuneet, ja harva lapsi enää harrastaa hiihtoa. Tänä vuonna tosin siihenkin on mahdollisuus lähinurkilla.
Jos kotona oleilu kyllästyttää, Uudessakaupungissa on tarjolla tulevana viikkona monenlaista yhdessä tekemistä: Uimahallissa on Wibit –temppurata ja askartelua, ja sään salliessa hallin pihalla voi rakennella lumiukkoja. Hiihtoretki Käätyjärvellä ja yleisöluistelu jäähallissa ovat nekin mukavia tapoja viettää talvilomaa.