Paljoa ei odotettu, eikä paljoa herunutkaan. Korihait lähti Seagullsin vieraaksi ilman pelikiellossa ollutta Matt Gibsonia ja peliluvan viivästymisen takia pois jäänyttä Julius Brooksia. Mitaleista tosissaan taisteleva Seagulls lähti mittelöön täydelle miehistöllä ja teki nopeasti selväksi, että petokala voi haaveilla vain vähäkorisesta tappiosta.
Sekin tavoite jäi lopulta toteutumatta, kun stadilaiset iskivät taululle luvut 110-80.
Ensimmäinen peli ilman Juan Pattilloa ei kaatunut levypalloihin, vaikka näin hieman pelättiin. Seagulls vei tämän osa-alueen kohtuullisen niukasti 43-38. Heittoprosenteissa kotijoukkue oli tarkempi ja menetyksiä tuli isännille vähemmän.
Kevin Bracy-Davis joutui käyttämään paljon heittoja pisteisiinsä, mutta saldo oli lopulta ukilaisten korkein (18). Sean O’Brien kasasi 16 pistettä. Bonusviivan takana tarkasti toimineet Marius Van Andringa (13p.) sekä Teemu Sulonen (11p.) saivat myös kaksinumeroiset aikaiseksi. Justus Kilpinen pussitti kymmenen pinnaa.
Korihait saa keskiviikkona vieraaksi sarjakärki Salon Vilppaan, joka latoi perjantaina Lapualla peräti 127 pistettä isäntien kustannuksella.