
Jääkentät ja ladut ovat monen vuoden tauon jälkeen olleet jo pitkään käytössä ja sääennusteiden mukaan pakkasjakso tulee jatkumaan vielä maaliskuun puolelle. Sukset ja luistimet on kaivettu esiin tai hankittu uusia välineitä. Niistä kannattaa myös pitää huolta.
– Suksen huolto riippuu paljon siitä, millainen suksi on. Jos suksen pohjassa on pitovoidetta, niin suksen pohja kannattaa lenkin jälkeen puhdistaa roskista. Ja jos ihan viimeisen päälle haluaa tehdä, niin voi kilpahiihtäjien tapaan poistaa voiteet pohjasta kokonaan, sanoo Kesportin Rami Hyytiä.
Luistimia on nykypäivänä monenlaisia. Perushokkari maksaa viidenkympin paikkeilla, mutta jos haluaa laatua, joutuu helposti pulittamaan luistinparista satoja euroja enemmän.
– Terän laatu on yksi hintaan vaikuttava tekijä ja toinen iso tekijä on kengän ulkokuori. Kalliimmissa se on hiilikuitua, joka on kevyempi ja ennen kaikkea jäykempi eli potkun voima saadaan ohjattua paremmin kengän kautta terään ja jäähän, kertoo Henri Pelto Sportiasta.