Talven riemuja

0

Tämän viikon lomalaiset saavat nauttia vanhan ajan, kunnon talvesta. Se on harvinaista herkkua nykyään täällä länsirannikolla ja on mukavaa, että kunnon talvi osui juuri koululaisten hiihtolomaviikolle. Monessa perheessä niin vanhemmat kuin lapset ovat tällä viikolla lomalla ja koko viikon lomalaiset voivat nauttia talven riemuista; lumesta ja valosta. Aurinko paistaa ja hanget välkkyvät. Eikä lomatunnelmaa latista, vaikka pakkanen hieman nipistelee poskia.

Uusikaupunki tarjoilee lomalaisille tällä viikolla monenlaista. Eri puolille kaupunkia on ajettu hiihtolatuja, joita löytyy mm. Saarnistosta, Kalannista, Pyhämaasta ja Lokalahdelta.

Luistinradoissa on myös mistä valita. Luistimilla voi pyörähdellä mm. Kalannissa, Lokalahdella, Saarnistossa ja Hakametsässä. Ja jos ulkojäillä ei tarkene, yleisöluistelua on myös jäähallissa. Kaupungin nuoriso- ja vapaa-aikatoimi on järjestänyt lisäksi tälle hiihtolomaviikolle runsaasti ohjelmaa lapsille ja nuorille. Mm. uimahallilla on uimisen lisäksi tiedossa monenlaista mukavaa.

Kun on nautittu raikkaasta ulkoilmasta ja auringonpaisteesta, voi suunnata sisätiloihin. Uudessakaupungissa riittää mielenkiintoisia kohteita. Museossa voi tutkailla, miten aikoinaan sisällissota näkyi Uudessakaupungissa ja automuseossa riittää koko perheelle katsottavaa. Eri näyttelyitä on esillä mm. kulttuurikeskus Crusellissa, kirjaston näyttelytilassa, Galleria-Taidelainaamo Horisontissa ja Runonkulman Galleriassa.

Uudellakaupungilla on talvisin tarjottavaa myös muille kuin kaupunkilaisille. Idyllisen, lumen kuorruttaman puutalokaupungin tunnelmaa tapahtumineen voi hyvällä syyllä suositella myös ulkopaikkakuntalaisille. Talvimatkailijalle Uusikaupunki on oiva kohde.

Uusikaupunki tarjoilee lomalaisille tällä viikolla monenlaista.